Äiti oli juuri hakenut 6-vuotiaan poikansa esikoulusta ja ehdotti tälle juoksukilpailua autolle. Äkisti koulurakennuksen nurkan takaa ilmestyi kaksi mopoa, joista toinen törmäsi pieneen esikoululaiseen.
Pikkupoika raahautui mopon mukana metrin tai parin. Äiti ryntäsi poikansa luokse ja otti itkevän lapsen syliinsä. Ambulanssi kuljetti pojan sairaalaan.
Pikkupoika sai törmäyksessä kallonmurtuman, kuhmuja päähänsä sekä ruhjeita vatsaansa, selkäänsä sekä jalkoihinsa.
Onnettomuus tapahtui viime marraskuussa Espoossa koulun pihalla, jossa on kiellettyä ajaa moottorikäyttöisellä ajoneuvolla. Alueella on liikennemerkkejä asiasta.
Katso jutun alussa olevalta videolta, kuinka tilanne meni.
Onnettomuusmopoa kuljetti 15-vuotias poika ja hänen kyydissään oli toinen samanikäinen nuori. Kyytiläinen sai mopon kaatumisessa vammoja polveensa.
Mopopoika oli jarruttanut lapsen nähdessään, muttei pystynyt estämään törmäystä.
Lue myös: Keulimisvideot somessa kiinnittivät poliisin huomion: Nyt neljä nuorta vastaa seurauksista
Pyysi anteeksi esikoululaiselta
Mopopoika kertoi oikeudessa, että luuli iltapäiväkerhon jo päättyneen siltä päivältä. Tapahtuma-aikaan hän ei ollut havainnut koulun pihalla ihmisiä.

