Mönkäre puhui ensi vuoden budjetista

Ensi vuoden talousarvioehdotus vahvistaa kuntataloutta ja hyvinvointipalveluita, totesi kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre Mikkelissä tänään.

Mönkäreen mukaan hallitus haluaa budjettiesityksellään kiinnittää erityistä huomiota ikääntyvän väestön tarvitsemiin palveluihin, mielenterveystyöhön, huumeiden käyttäjien hoitoon, lasten ja nuorten palvelujen kehittämiseen ja sosiaalityöhön sekä avopalvelujen parantamiseen yleensä.

Budjettiesitys sisältää voimakkaita lisäpanostuksia hyvinvointivaltion ylläpitämiseen, sanoo Mönkäre. Myös kuntien voimavaroja lisätään merkittävästi. Kunnat saavat sosiaali- ja terveyspalveluihin kahden seuraavan vuoden aikana lisää valtionosuuksia 1 500 miljoonaa markkaa.

Opetustoimen valtionosuuksia taas kasvatetaan ensi vuonna 1 000 miljoonalla markalla. Tällä saavutetaan ensimmäistä kertaa se taso, joka opetustoimen rahoituksessa oli ennen lamaa. Lisäksi kuntien välistä rahanjakoa tasataan ensi vuonna siten, että rikkaammilta köyhemmille kunnille siirretään noin 1 000 miljoonaa markkaa.

- Kaiken tämän seurauksena kunnilla on siis ensi vuonna todelliset mahdollisuudet hyvinvointiyhteiskuntamme ongelmien korjaamiseen, ministeri Mönkäre totesi.

Nyt on kysymys siitä, mihin kunnan päättäjät nämä kasvaneet valtionosuudet suuntaavat. Kansalaistenkin on vahdittava, että muun muassa kouluterveydenhuoltoon, terveyskeskuksiin, koulujen opetusryhmiin sekä erityis- ja tukiopetukseen palkataan ihmisiä tekemään kipeästi tarvittavaa työtä, Mönkäre vaati.

- Valtio ja kunnat voisivat Etelä-Savossakin yhteistyössä tehostaa elinkeinopoliittisia toimiaan seutukuntatasolla, Mönkäre sanoi.

Etelä-Savoon on nyt luotu kattava alkavien yritysten palveluverkosto uusyrityskeskuksineen, yrityshautomoineen, tuotekehityskeskuksineen, työvoimatoimistopalveluineen ja yrityspalvelupisteineen. Näitä resursseja voitaisiin käyttää tehokkaammin ja laadukkaammin yritysneuvonnassa ja kehittämispalveluissa. Näkökulman tässä pitäisi kuitenkin olla asiakas- ei hallintokeskeinen. Tehokkaan yhteistyön kehittäminen on tärkeää siitäkin syystä, että elinkeinopolitiikan hoitoon henkilöstöresursseja tuskin enää tulee lisää, päinvastoin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat