1950–1970-lukujen rakennuskanta ei ole niin huonoa tai arvotonta kuin usein ajatellaan. Näin sanoo Museoviraston kulttuuriympäristöpalvelujen osastonjohtaja Mikko Härö, jonka mukaan osa sotien jälkeen rakennetuista rakennuksista on uhanalaisia.
Kyse on siitä, että toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä Suomeen rakennettiin hyvinvointivaltio. Sen mukana kuntiin nousi paljon kouluja, virastoja ja terveyskeskuksia, joissa kansalaisia palveltiin. Sitten kaupungistuminen alkoi purra, ja suomalaiset pakkautuivat yhä suurempiin asutuskeskuksiin.
Myös rakennusten käyttö on muuttunut. Aiemmin rakennukset pystytettiin tiettyä käyttötarkoitusta varten, mutta nykyään tiloilta vaaditaan kykyä muovautua moneen eri tarpeeseen.
Nyt kunnissa ja kaupungeissa on läjäpäin rakennuksia, joilla ei välttämättä ole käyttäjiä. Lisäksi vanhojen rakennusten remontointi nykystandardien mukaisiksi voi usein olla kalliimpaa kuin uuden rakentaminen.
Lue myös: Miljoonan euron jarru: Espoon 10 vuotta tyhjillään ollut kaupungintalo estää kokonaisen alueen kehittämisen – lisäksi se maksaa espoolaisille 100 000 euroa joka vuosi
Kahta eri linjaa
Museoviraston kulttuuriympäristöpalvelujen osastonjohtaja Mikko Härö sanoo, että Suomen kunnissa on paraikaa käynnissä suoranainen purkuvimma. Hän pelkää, että osa Suomen kulttuurihistoriaa katoaa, jos nykyisenkaltainen halu purkaa vanhoja ongelmarakennuksia jatkuu.