Monarkkiperhonen liihottelee taas runsaslukuisena Pohjois-Amerikassa

Pitkistä muuttomatkoistaan tunnettujen monarkkiperhosten määrä on saatu kasvuun Pohjois-Amerikassa.

Tänä talvena perhoskannan ennustetaan jopa nelinkertaistuvan viime vuoteen nähden.  

Monarkkiperhoset viettävät kesät Kanadassa ja Yhdysvaltain pohjoisosissa, joista ne muuttavat jopa 4000 kilometrin matkan Meksikoon talvehtimaan. Tutkijoille on edelleen mysteeri, miten ne löytävät perille.  

Perhoskanta oli vuosia jyrkässä laskussa, kunnes maat sopivat viime vuonna yhteisistä toimista niiden suojelemiseksi. Perhosia ovat uhanneet eritoten laittomat metsähakkuut Meksikossa sekä torjunta-aineet, jotka ovat tuhonneet niiden ravintonaan käyttämää silkkiyrttiä.  

Kaksi vuotta sitten perhosia arvioitiin olevan enää 35 miljoonaa, kun 1990-luvulla kannan suuruus oli noin miljardi perhosta.  

Lue myös:

    Uusimmat