Mokomani ja Köppinen uudet ravikuninkaalliset

Tämänvuotisten Kuninkuusravien pääkilpailuja arvioitiin etukäteenkin herkullisen tasaisiksi, ja odotukset täyttyivät.

Sekä tammojen että oriiden päätösmatkojen jälkeen jouduttiin laskemaan sekunnin kymmenesosia huolella, ennen kuin seppeleiden voittajat olivat selvillä.

Kuningatarkilvan toinen osalähtö antoi esimakua mitä tuleman piti. Kilvan ennakkosuosikki Vislakka johti loppusuoralle saakka, mutta oli aseeton Mokomanin ja Saaga S:n saatua kiritilaa. Saaga S:n vauhti kiihtyi vain niin kovaksi, että sen kilpailu pilaantui hylkäykseen maalilaukasta, ja Mokomani peri kokonaiskilpailun johtopaikan.

Päätösmatkalla Mokomani menetti kierros ennen maalia roppakaupalla metrejä jäätyään pussiin, ja niiden kurominen kiinni vaati niin paljon voimia, että askel alkoi vähän ennen maalia painaa. Keulavoittaja Sekottaja ei päässyt kuitenkaan niin kauas karkuun, että Mokomani olisi menettänyt johtonsa kokonaiskilvassa. Ennakkosuosikki Vislakan juoksu epäonnistui, ja se väsyi jälkijoukkoihin.

Sinnikäs työ palkittiin

Haapajärveläinen Eero Flankkila osti Mokomanin kuusi vuotta sitten itselleen ja Kati-tyttärensä lapsille, vaikka siihenastiset näytöt olivat perin vaatimattomat. Sinnikäs työ hevosen eteen jalosti siitä ravikuningattaren.

Viimeisen silauksen antoi Santeri Dahlian kolminkertaiseksi kuninkaaksi valmentanut iisalmelainen Jukka-Pekka Kauhanen.

- Aloitimme yhteistyön Jukka-Pekka Kauhasen reilu vuosi sitten, ja 2,5 viikkoa sitten hevonen meni hänen talliinsa viimeisteltäväksi puolivahingossa, kun meillä oli kuljetusongelmia Mikkeliin, Eero Flankkila kertoi.

- Kunnolle ei tietysti voinut niin lyhyessä ajassa tehdä mitään, ja valmentajan pokaali kuuluu ilman muuta Eerolle, mutta tällaista kisaa varten osattiin ehkä tehdä jotain asioita meilläkin oikein kun tässä ollaan, Kauhanen jatkoi.

- Isoin asia ehkä oli, että etupään kengitystä kevennettiin reilusti. Se tuntui toimivan harjoituksissa hyvin, ja Eero antoi vapaat kädet kokeilla sitä Mikkelissä.

Köppisen voittoa osattiin odottaa

Mokomanin voitto tuli melkoisena yllätyksenä, mutta Köppisen kuninkuutta osattiin etukäteen odottaa. Pussiin jäänti toisessa osalähdössä vaikeutti kuitenkin tehtävää ja pani Ari Moilasen ajotaidot puntariin. Hän osasi ajaa oivallisesti sekä avausmatkat voittanutta Hullumiestä että päätösmatkan pahinta uhkaa Vieskerin Valoa vastaan.

- En halunnut ajaa keulaan ohi Hullumiehen, vaikka olisin päässytkin, vaan ajoin mieluummin sen rinnalla sitä vastaan. Tiesin että Vieskerin Valo tulee jossain vaiheessa takaa ja niin se tulikin, mutta onneksi se jäi tarpeeksi kauas, Ari Moilanen kertasi tapahtumia.

- Kun ajoin Köppistä ensimmäisen kerran, se oli ihan toivoton. Silloin ei tullut mieleen, että jonain päivänä pudotettaisiin seppele kaulaan, mutta nyt hevonen on parantanut tietysti kaikin tavoin.

Kuten Mokomanin, myös Köppisen takana on uuttera amatöörivalmentajaperhe, jonka vuosien uurastus palkittiin nyt hienoimmalla mahdollisella tavalla.

- Pohjoismaiden mestaruudessa kolmen viikon päästä Turussa varmaan jatketaan, sipoolaisperheen pää Jyrki Korhonen suunnitteli.

Lue myös:

    Uusimmat