MM-ralliin kaksi uutta osakilpailua – Viro valtasi paikan Suomen edeltä

Tänä vuonna kalenterin ulkopuolelta rallin MM-sarjaan lisätty Viron osakilpailua saa jatkoa myös kauden 2021 alustavassa ohjelmassa. Kroatia saa ensi kertaa kisan isännöitäväkseen.

WRC-sarja julkaisi perjantaina alustavan 12 osakilpailun listan. Kauden on tarkoitus alkaa tammikuun lopussa Monte Carlossa ja päättyä marraskuussa Japanissa.

Avausosakilpailun ja Ruotsin perinteisen helmikuun kisan jälkeen vuoroon tulee ensimmäistä kertaa järjestettävä Kroatian ralli. Kisa ajetaan asfalttirallina pääkaupunki Zagrebin lähistöllä.

Tänä vuonna yllätyslisäyksenä koronaviruksen murjomaan kauteen lisätty Viron ralli on ohjelmistossa myös kaudella 2021. Kilpailu on tarkoitus ajaa 15.-18. heinäkuuta ennen 29. heinäkuuta käynnistyvää Suomen MM-rallia.

Tältä vuodelta perutut Kenian Safari-ralli ja Japanin osakilpailu ovat jälleen mukana vuoden 2021 listalla. Niiden lisäksi Euroopan ulkopuolella on tarkoitus kilpailla vain syyskuussa Chilessä.

WRC nimesi samalla kuusi varakisaa. Turkki, Latvia, Belgia, Kreikka, Italian Monza ja Argentiina ovat valmiina järjestämään tapahtuman, jos koronapandemia aiheuttaa muutoksia kalenteriin myös ensi vuonna.

Alustava MM-rallin kalenteri 2021:

Monte Carlo

21.-24.1.

Ruotsi

11.-14.2.

Kroatia

22.-25.4.

Portugali

20.-23.5.

Italia

3.-6.6.

Kenia

24.-27.6.

Viro

15.-18.7.

Suomi

29.7.-1.8.

Iso-Britannia

19.-22.8.

Chile

9.-12.9.

Espanja

14.-17.10.

Japani

11.-14.11.

Lue myös:

    Uusimmat