Mitkä kisat? Missä? – MM-huuma ei tunnu ulkomailla

Suomalaiset ovat tottuneet lätkäkisojen nostattamaan huumaan. Täällä kiekkopelistä ja varsinkin lähestyvistä MM-kilpailuista on höyrytty jo pidemmän aikaa täydellä teholla – ja höyryttäisiin varmasti, vaikkeivät kisat kotimaassa olisikaan.

Kaikissa maissa näin ei kuitenkaan ole. Yhdysvalloissa pitää olla varsinainen lätkähullu, jos tietää, että jääkiekossa kisataan maailmanmestaruudesta. Amerikkalaisessa valtamediassa siitä on mainittu ehkä parilla rivillä, ja uutisia kisoista saa hakea suurennuslasilla.

– Jääkiekkohuumaa toki on, mutta ei MM-tasolla, kertoo MTV3:n Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Päivi Sinisalo.

Yhdysvalloissa ja Kanadassa on nimittäin vielä meneillään oma jännitysnäytelmä, sillä Stanley Cupin ratkaisuvaiheet alkavat olla käsillä.

Uutisia ja mainintoja MM-kisoista on enemmän pohjoisen naapurin Kanadan mediassa. Innostus Yhdysvalloissa voi kuitenkin nousta, jos USA:n joukkue pärjää ja kisaa loppupeleissä.

Saksassa kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen ei etsinnöistä huolimatta ole löytänyt paikallisista lehdistä – ei edes urheilulehdistä – mainintaa MM-kisoista. Saksassa jääkiekko on elänyt hiljaiseloa siitä lähtien, kun maan oman liigan ottelut päättyivät.

Ruotsissa kisoja odotetaan uhoa uhkuvissa tunnelmissa.

- Parasta mitä voi tapahtua on se, että Ruotsi lyö Suomen - finaalissa Helsingissä, aloittaa Expressenin toimittaja Magnus Nyström juttunsa.

Jutun otsikko on kirjoitettu suomen kielellä: Nyt tulee isoveli!

Venäjällä sentään lätkähulluutta

Venäjällä sen sijaan ollaan yhtä lätkähullua kansaa kuin täällä Suomessa. MTV3:n Venäjän-kirjeenvaihtaja Maarit Roiha kertoo, että Venäjällä noteerataan aina kaikki jääkiekko-ottelut – muutkin kuin maailmanmestaruuskilpailut.

– Nyt kun MM-kilpailut ovat vielä naapurimaassa, ovat ottelut venäläistenkin mielestä vielä tavallista kiinnostavampia. Venäjä-Suomi -matseihin varsinkin liittyy naapurisuhteiden välistä dynamiikkaa ja tunnetta.

Roiha arvioi, että venäläisturisteja saapuu myös lätkäkisoihin Suomeen, sillä venäläisillä on näin toukokuun alkupuolella pitkät lomat.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat