Kohta heitä näkee taas, pieniä ihmisiä suuret reput selässään. Lue, miten valita lapsen selkään ryhdikäs reppu, joka istuu hyvin.
Reppukaupoille kannattaa lähteä lapsen kanssa yhdessä. Mieluisan värin ja mallin lisäksi reppua valitessa pitäisi kiinnittää huomio etenkin sen kokoon ja istuvuuteen. Ota kauppaan mukaan muutama kirja ja vaikkapa upouusi penaali, jotka voi laittaa reppuun ja kokeilla sen painoa käytännössä. Yleisenä ohjeena on pidetty, että repun paino saisi olla korkeintaan 15 prosenttia lapsen painosta.
Hyvässä ja oikeankokoisessa repussa on lapsen selkään sopivat, mieluiten pehmustetut kantohihnat. Koulunsa aloittavalle ekaluokkalaiselle repun pitää olla juuri sopiva, eikä haittaa vaikka hihnoja ei voisi säädellä. Tärkeää on, että reppu istuu jämäkästi sekä selästä että hartioista. Jos reppu laahaa puolessa välissä selkää, on se auttamattoman iso. Toisaalta se ei saa olla liian korkealla selässäkään.
Kaupassa on hyvä varmistaa, että etenkin kantohihnat ovat sopivalla leveydellä. Jos ne ovat pieniin hartioihin liian leveällä, reppu valahtaa tai tippuu toiselta hartialta pois. Hyväksi havaittuja ovat hieman kaarevat, s-kirjainta muistuttavat hihnat, sillä ne tuovat repun lähelle selkää.
Pieni tasku kännykälle
Pienelläkin koululaisella on jo monenlaista tavaraa mukana. Repussa onkin hyvä olla pieni vetoketjullinen tasku, mihin saa avaimet ja kännykän, joka löytyy lähes kaikilta ekaluokkalaisilta.
Repun istuvuutta parantaa lannevyö ja rintaremmi. Pienelle koululaiselle ne eivät kuitenkaan ole välttämätön varuste, vaan sopii paremmin isommalle, jonka kirjalasti on jo painava. Silloin tärkeäksi tulee myös pohjan kovike, mikä pitää sekä tavarat että repun painopisteen paikoillaan.
Lue lisää:
Kuvat: Colourbox
(MTV3)
Uusimmat
-
23:27
Yle: Essayah vastusti Israel-päätöstä yli kolme viikkoa sen jälkeen, kun asiasta oli päätetty
-
22:45
Toimittaja Tel Avivissa: "On tullut tavaraa taivaalta huomattavasti enemmän" – MTV seuraa
-
22:34
Hurrikaani Milton voimistui viidennen asteen hirmumyrskyksi – Floridaan julistettu hätätila
-
22:13
Skandaali Ruotsissa: Liivijengiläinen huippupoliitikon juhlien vakiovieras
-
22:10
Huuhkajille helpotusta? Englannilta tipahti kolme pelaajaa, mukana huippulupaus
-
22:04
Suomalainen yllätysnimi aloittaa kautensa NHL:ssä
-
21:44
VG: Norjalaisvanhuksilta huijattiin rahaa – Suomessa pidätetty 20 ihmistä
-
21:40
Huippumalli Chrissy Teigen pukeutui lateksiin – esittelee myös erikoista tatuointia
-
21:23
Valeasuun sonnustautunut lääkäri antoi äitinsä kumppanille myrkkypistoksen koronarokotteen sijaan
-
21:12
Moni alakoululainen kertoo tuntemattomien lähestyneen somessa – näin vanhempien kannattaa käsitellä asiaa
-
21:06
Etelä-Savon aluevaltuusto piti kokouksen etänä – syynä turvallisuusuhka
-
21:00
Lasten ja nuorten tapaturmaiset kuolemat vähentyneet dramaattisesti – tämä trendi kuitenkin "hirveän huolestuttava"
-
20:49
Olli Jokisen Timrå linjasi suomalaisesta jymyuutisesta: "Emme näe syytä paniikkiin"
-
20:45
Tätä et nähnyt Maajussille morsian -jaksossa! Tällainen oli Samulin ja puolisoehdokas Kristan puhelu
-
20:32
Kuningas Charlesin syöpähoidot keskeytetään – lähtee pitkälle matkalle
-
20:27
Terrorismi, energiakriisi ja pakolaisaallot – näin suursota Lähi-idässä voi iskeä Eurooppaan
-
20:25
Pelastakaa Lapset ei pian enää ota uusia hakijoita kansainväliseen adoptioon – taustalla yksi muutos
-
20:05
Jokereilta tipahti poikkeuksellisen suora ulostulo
-
19:44
Yksi otettu kiinni Israelia tukevan mielenosoituksen yhteydessä Helsingissä
-
19:15
Maajussi-Tarja paljastaa: Ismo huutokauppasi hänet toiselle miehelle – lopputulos yllätti!
-
Lataa lisää