Miten suomalaiset suhtautuvat kuolemaan? Asiantuntija näkee yhden olennaisen ongelman
Kuolema on väistämätön ja vaikea osa elämää. Antropologi ja uskontotieteilijä Maija Butters toivoisi, että kuolema olisi enemmän osa suomalaisten arkea.
Huomenta Suomessa vieraillut Maija Butters näkee suomalaisten suhtautumisen kuolemaan kaksijakoisena. Samalla kun mediassa puhutaan tavallisen ihmisen kuolemasta ja saattohoidosta, omakohtainen kuolema on ihmisille todella vaikea aihe.
Buttersin mielestä olisi hyvä, jos kuolemasta puhuttaisiin osana elämän kiertokulkua ja myös elämän edellytyksenä median lisäksi perheissä.
– Tietysti toivoisi, että se olisi enemmän osa meidän arkea, Butters sanoo.
Kuolemaan valmistautuminen on vaikea kysymys
Siinä missä esimerkiksi aasialaisissa uskonnoissa kuoleman hetkeä pidetään hyvin ratkaisevana, Suomessa kuolemaan valmistautuminen on vaikea kysymys.
– Aika moni pyrkii päinvastoin lykkäämään sitä kuolemaa, Butters sanoo.
Tällöin ihmisen ponnistelut kuluvat kuoleman välttäämiseen. Ihminen saattaa etsiä uusia hoitokeinoja tai toivoa ratkaisua tilanteelle.
Toisaalta osa kuolemansairaista pitää esimerkiksi blogia. Muita kuolemaan valmistavia asioita ovat esimerkiksi kirjeiden kirjoittaminen tai videoiden kuvaaminen.
Miten kulttuuri vaikuttaa hautausrituaaleihin? Miten aika on muuttanut suomalaisten suhtautumista kuolemaan? Katso koko haastattelu videolta.
Uusimmat
-
16:48
Olkiluoto 2 palaa vajaatehoisena, jottei se ole vaarassa mennä heti uudelleen rikki
-
16:44
Poliisi pyytää havaintoja tulipalon syttymisestä Espoossa
-
16:36
MTV seuraa: HIFK:n kokoonpanossa viime hetken muutos – tähtihyökkääjä sittenkin mukana
-
16:33
Vuoden saldo Lähi-idässä: Kymmeniätuhansia kuollut, Gaza tuhottu ja askelia otettu taaksepäin
-
16:21
Käsikranaatit räjähtivät Kööpenhaminassa: Kahta ruotsalaista epäillään terrorismirikoksesta
-
16:20
Tanssiesitys herätti tunteet pintaan – Bess avautuu vaikeista ajoistaan: "Ilman sitä en olisi täällä"
-
16:10
Ulkoministeri vähättelee Ylellä Essayahin ja Tavion poikkeamia Suomen linjasta: "Hän on eri mieltä, mennään eteenpäin"
-
15:58
Stoltenbergilta poikkeuksellinen lausunto FT:ssä: Ukraina voi liittyä Natoon vaikka Venäjä olisi miehittänyt osan sen alueista
-
15:57
Lauri Markkaselta upeita sanoja Petteri Koposesta – NBA-parketilla erityinen suomalaiskohtaaminen
-
15:49
Israel: Kaksi merkittävää Hamas-johtajaa tapettu, myös Hizbollah-johtajaksi kaavaillun arvellaan kuolleen – MTV seuraa
-
15:38
Keskustan kansanedustaja kävi Itäkeskuksessa ja pelkää nyt sharia-lain korvaavan demokratian Suomessa – näin kollegat reagoivat ulostuloon
-
15:23
Voi säätösauva: Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuolto pitkittyy jälleen
-
15:05
Venäläiskone ammuttiin alas Donetskissa – epäselvää, oliko iskun takana Ukraina vai venäläiset itse
-
15:05
HS: Sirpa Selänne jyrähtää Suomen verotuksesta – haluaisi poistaa perintöveron: "Kateellisten keksimä"
-
14:59
Zaporizhzhjan ydinvoimalan työntekijä kuoli autopommi-iskussa – video ei herkille
-
14:57
Traaginen tieto 18-vuotiaan kuolemasta: Tapauksella silminnäkijä – makasi silti puolitoista tuntia maastossa
-
14:48
Autoryöstöstä epäillyn pako päättyi piikkeihin
-
14:47
"Kaikkeen tottuu": Tällaista on Suomen rauhanturvaajien elämä nyt Libanonissa, johon Israel kohdistaa iskujaan
-
14:21
Zelenskyi kertoo Ukrainan voitonsuunnitelmasta: "Selkeät, yksityiskohtaiset askeleet sodan oikeudenmukaiselle päätökselle"
-
14:03
Tiesitkö? Kahvin valmistustapa vaikuttaa kolesteroliarvoihin
-
Lataa lisää