MTV3 Uutisten nettitoimitus on muiden lailla hämillään Facebookin suurista muutoksista. Otimme asiaksemme koota yhteen juttuun neljä tärkeää kysymystä uudistuksista ja vastata niihin.
Mitä uusi aikajanapalvelu tarkoittaa?
Aikajana on uutisvirta sinusta syntymästäsi nykypäivään. Aikajanalle sijoitetaan kaikki päivityksesi, julkaisusi, sovelluksesi ja kuvasi. Aikajana rohkaisee käyttäjää julkaisemaan enemmän historiaa itsestään, kuten vaikkapa vauvakuvia.
Ominaisuuden myötä käyttäjän FB-profiilissa ei näy enää ainoastaan viimeisimmät tilapäivitykset, vaan valikoidusti käyttäjän koko historia – tai jopa koko elämä.
Sivulle tulee yhden kolumnin sijaan kaksi erillistä osiota, johon tulee kuvia, tekstiä. videoita tai esimerkiksi karttoja käyttäjän suosikkikohteista. Lopulta Facebook muistanee historiasi paremmin kuin sinä itse.
– Tulette järkyttymään niin kuin minä, kun tämä muutos tapahtuu. Yhtäkkiä koko elämänne on silmienne edessä, kohokohdat Facebookin valitsemina. Ihmettelette, miksi tilapäivityksen laatikko on niin pieni ja sitä minne katosivat viimeisimmät päivityksenne, kertoo Mashablen toimitusjohtaja Pete Cashmore.
Aikajana otetaan käyttöön huomenna 29. syyskuuta.
Minne tykkää-nappi katosi?
Tykkää-napin korvaa vähitellen Facebook Gestures -palvelu. Siinä entistä useammasta verbistä tehdään facebook-nappi. Voit kertoa kavereillesi lukeneesi tuon artikkelin, kuunnelleesi tämän biisin tai katsoneesi jonkun videon.
Jossain vaiheessa voit varmasti myös kertoa syöneesi tuon ruoan esimerkiksi jollakin ruokareseptisivustolla. Mahdollisten facebook-napeiksi muutettujen verbien määrä riippuu vain siitä, mitä eri nettisivustot haluavat uudella palvelulla tehdä.
Teoriassa on mahdollista luoda myös vihaan- tai en pidä -nappi. Voi kuitenkin olla, että Mark Zuckerberg päättää kieltää negatiiviset verbit. Ne todennäköisesti räjäyttäisivät tiedon jakamismäärän niin valtavaksi, että kukaan ei enää saisi sekamelskasta selvää.
