1990-luvulla suomalaisten tietoisuuteen ponnahtanut Kalevankadun laulava talonmies Seppo ”Sepi” Kumpulainen muistelee suosiotaan lämmöllä – ja keikkailee edelleen.
Lauantai-iltana helsinkiläisbaari Bar Loosen yläkerrasta löytyy paikka miehelle ja kitaralle. Käynnissä on Helsinki Music Marathon ja illan setin käynnistää 1990-luvun alussa koko kansan tietoisuuteen ponnahtanut laulava talonmies, Seppo "Sepi" Kumpulainen, 44. Bar Loose on Kumpulaiselle keikkapaikkana uusi, mutta keikkailu duureja suosivalle trubaduurille sen sijaan on tuttua puuhaa.
1990-luvun alussa Kumpulainen nousi suosion huipulle muun muassa kappaleillaan Armotonta menoa ja Mä oon mahtava mies.
– Uskon, että suosioni on ollut monen tekijän summa. Massasta erottuvien laulujen omintakeisuus ja tavoista poikkeava soittotyyli herättivät monessa kiinnostusta, Kumpulainen pohtii.
Kumpulainen virittääkin kitaransa erikoiseen tyyliin ja käyttää kappaleissaan ainoastaan duurisointuja. Kappaleet Kumpulainen esittää pelkkää kitaran kaulaa soittamalla.
– Vielä toistaiseksi en ole törmännyt vastaavaan tyyliin kenelläkään muulla.
Kumpulainen on tietoinen persoonallisesta otteestaan ja onkin halunnut esiintyä omana itsenään.
– On tärkeää uskaltaa olla erilainen. Monesti musiikkipiireissä edetään saman kaavan kautta, mutta minä halusin näyttää, että muullakin tavalla voi menestyä ja tehdä musiikkia, Kumpulainen toteaa.




