Ministeri Tanskanen: Finanssimarkkinoille hetken rauha

Ministeri, puheenjohtaja Antti Tanskanen Helsingin yliopiston uuden hallituksen tiedotustilaisuudessa 19. elokuuta 2009.
Ministeri Antti Tanskanen. Lehtikuva.
Julkaistu 27.10.2011 09:02(Päivitetty 16.01.2012 22:32)

Aamuun asti venynyt EU-johtajien huippukokous Brysselissä toi viimein jonkinlaista sopua euroalueen kriisiin. OP-Pohjolan entinen johtaja, ministeri Antti Tanskanen on positiivisesti yllättynyt kokouksen tuloksesta.

– Finanssimarkkinat saivat sellaista tietoa, jota olivat halunneetkin.

Vaikka kokouksessa päätöksiä syntyikin, on Tanskasen mukaan vielä epäselvää, miten Kreikka saa tuotantonsa uudelleen käyntiin. Velkakriisiä ei yhdessä yössä ratkaista.

– Monet kysymykset vaativat vielä jatkotyöstöä. Ongelmat on nyt hoidettu pariksi viikoksi. Suuret ratkaisut ovat edelleen tekemättä.

Kiina mukaan kuvioon

Euroopan ulkopuolisia maita houkutellaan nyt ostamaan eurooppalaisia velkapapereita.

– Mikään ei estä Kiinaa ostamasta eurooppalaisia velkapapereita koska tahansa. Nyt Kiinaa yritetään kuitenkin houkutella mukaan erikoisjärjestelyin. Sille annetaan niin hyvä ehdot, että sen kannattaa tulla mukaan, arvioi Tanskanen.

Pankkien pääomittaminen ei Tanskasen mukaan vaikuta ylivoimaiselta tehtävältä. Tältä osin ongelmat keskittyvät Välimeren maihin.

(MTV3)

Katso ministeri Antti Tanskasen haastattelu Torstaikabinetissa: (Huomenta Suomi 27.10.2011)

Sumo video id

Sumo video id

Lue lisää: Euromaat pääsivät sopuun Kreikan veloista

Pellervon Holm: Kuinka paljon Suomelle tulee lisälaskua?

Katainen hyvin tyytyväinen kokouksen tuloksiin

Asiantuntija: Syyt velkakriisiin syvällä

Näistä asioista maratonkokouksessa sovittiin

Italia ikävästi parrasvaloissa EU-huippukokouksessa (26.10.2011)

Tuoreimmat aiheesta

Huomenta Suomi