Asiantuntija: Syyt velkakriisiin syvällä

Ministeri Antti Tanskasen mukaan euroalueen velkakriisi juontaa juurensa EMU:n syntyvaiheille 1990-luvun alkupuolelle. Tanskasen mukaan jo nimen EMU eli Euroopan talous- ja rahaliitto pitäisi kertoa, mitä aikanaan oli tarkoitus tehdä.

– Päättäjille tuli pupu pöksyyn. Tulikin vain rahaliitto. Nyt rinnalle tarvittaisiin talousliitto. Viimeistään nyt pitäisi ymmärtää, että pelkkä rahaliitto ei toimi. Talousliiton perustaminen vaatisi jäsenmaiden perussopimuksen muuttamista, sanoo Tanskanen.

Jos tähän ryhdyttäisiin, neuvoja alkaisi Tanskasen mukaan sadella muun muassa Englannista. Jo nyt euroalueen ulkopuoliset maat eivät pelkästään tyydy seuraamaan tapahtumia hiljaa sivusta.

Koko eurokriisin konnana Tanskanen pitää poliittisia päättäjiä, jotka aikoinaan käynnistivät eurojärjestelmän. Hänen mukaansa jo tuolloin tiedettiin, ettei euro tule toimimaan niillä säännöillä, jotka sille laadittiin.

Riski euroalueen hajoamisesta on yhä olemassa

Pääministeri Jyrki Katainen kertoi olevansa erittäin tyytyväinen aamuun asti kestäneen huippukokouksen päätöksiin. Tanskasen mukaan päätökset kuitenkin vain siirsivät osan ongelmista sivuun.

– Riski euroalueen hajoamisesta on edelleen olemassa.

Jo puolitoista vuotta kestäneen kurimuksen aikana Saksan rooli vahvana päättäjänä on Tanskasen mukaan yhä selvempi.

MTV3 Uutisten kirjeenvaihtajan Tapio Nurmisen mukaan Saksassa ollaan Suomen tavoin tyytyväisiä kokouksen päätöksiin. Pankkeja olisi kuitenkin haluttu voimakkaammin mukaan. Finanssialan edustajien kanssa sovittiin lopulta, että yksityiset sijoittajat kärsivät Kreikka-lainoistaan 50 prosentin tappiot. Saksa tavoitteli 60 prosenttia.

– Sopu oli kuitenkin se, mitä haettiin. Eniten Saksassa pelätään, miten Italian ja Espanjan käy. Samoin pohditaan, riittääkö väliaikaisen vakausrahaston nelin-viisinkertaistaminen, summaa Nurminen.

Katso ministeri Antti Tanskasen haastattelu Torstaikabinetissa: (Huomenta Suomi 27.10.2011)

Lue myös:

    Uusimmat