Milloin tehdä testamentti? Asianajaja neuvoo
Studio55.fi-lähetyksessä vierailleen varatuomari Piia Jeremejeffin mukaan testamentin teko voi tulla ajankohtaiseksi elämänmuutoksen myötä.
Varatuomari ja asianajaja Piia Jeremejeff kertoo, että testamentti ei ole ajankohtainen vain ikääntyneille. Oikea aika testamentille voi olla vaikka nyt.
– Se aika on juuri silloin, kun esittää tämän kysymyksen, että milloin on aika tehdä testamentti. Minullekin tulee paljon puheluita siihen liittyen ja joillekin se hetki on juuri oikeastaan nyt johtuen siitä, että elämäntilanteissa on saattanut tapahtua muutoksia.
Nuoremmankin ihmisen olisi syytä pohtia testamenttia esimerkiksi maailmanympärysmatkalla tai vaihto-oppilaaksi lähdettäessä. Jeremejeffin mukaan myös uusioperheiden olisi hyvä miettiä testamentin tekemistä.
Vaikka testamentin olisi laatinut, ei se kuitenkaan ole lopullinen. Jeremejeff kertoo, että testamenttia on mahdollista muuttaa tuhoamalla aikaisempi tai aikaisemmat testamentit esimerkiksi repimällä tai polttamalla. Tämän lisäksi uuteen testamenttiin tulisi kirjata aiemmat testamentit kumoava lauselma.
Lainmukaiset muotoseikat tulisi siis täyttää testamenttiin tarkasti, sillä muutoin testamentti voi olla pätemätön. Jeremejeff suositteleekin kääntymään asiantuntijan puoleen testamenttia suunniteltaessa, sillä usein asiantuntijat osaavat ottaa huomioon myös perintöön liittyvät veroasiat.
Minkälainen on Hyvä testamentti -kampanja? Tarvitseeko ihminen muita asiakirjoja, kuten avioehtoa tai edunvalvontavaltakirjaa? Katso koko lähetys!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää