Testamentissa tehty virhe voi tulla ilmi vasta silloin, kun sen tekijä on kuollut. Tekoälyllä laadituissa luonnoksissa on jo havaittu ristiriitaisuuksia ja tulkinnanvaraisuuksia.
Testamentin tekeminen tekoälyn avulla voi tuntua helpolta tavalta hoitaa tärkeä asiakirja kuntoon. Seuraukset voivat kuitenkin paljastua vasta vuosien päästä.
– Siihen liittyy hyvin paljon asioita, jotka pitäisi pystyä huomioimaan, ja usein tekoälyn antama vastaus on liian yksinkertainen ja jättää ainakin aika monta asiaa huomioimatta, asianajaja Hanna Räihä-Mäntyharju muistutti aiemmin syyskuussa Huomenta Suomessa.
Pahimmassa tapauksessa testamenttia ei voida panna täytäntöön lainkaan, jolloin vainajan tahto ei välttämättä toteudu.
Lue myös: Tietyt virheet testamenttia tehdessä voivat tehdä siitä jopa pätemättömän
Kauhuskenaario
Testamentissa ongelma on erityisen hankala siksi, että siinä vaiheessa, kun asiakirjaa tarvitaan, sen laatija ei enää ole kertomassa, mitä hän on testamentillaan tarkoittanut.
– Kuoleman jälkeen selvitellään, mitenköhän tätä testamenttia pitäisi tulkita, Räihä-Mäntyharju kuvailee.
Epäselvä testamentti voi johtaa myös kalliisiin riitoihin.
Räihä-Mäntyharjun mukaan hänen kohdalleen ei kuitenkaan ole vielä tullut tilannetta, jossa henkilö olisi jo kuollut ja jälkikäteen selviäisi ongelmallisen testamentin olevan tekoälyn laatima. Sen sijaan asiakkaiden tuomista luonnoksista on löytynyt sisäisiä ristiriitaisuuksia ja tulkinnanvaraisuuksia.
Lue myös: Luulitko, että perit automaattisesti puolisosi? "Sitkeä harhaluulo"
Myös OP Pohjolan varallisuusjuridiikan päällikkö kertoo, että tekoälyn tuottamatulkinnanvarainen teksti voi aiheuttaa ongelmia.
