Milloin on eron jälkeen valmis uuteen suhteeseen? Psykologi vastaa!

Osalla saattaa olla jo eron hetkellä uusi kumppani katsottuna, mutta milloin on varsinaisesti valmis uuteen suhteeseen? Psykologi Ilona Rauhala kertoo MTV Lifestylen lukijoille muutaman muistamisenarvoisen neuvon.

Pitkän suhteen tai avioeron jälkeen saattaa olla hankala kuvitella elämää ilman entistä kumppania ja yksinäisyys saattaa joskus tuntua ylitsepääsemättömän haasteelliselta. Elämään saattaa kaivata uusia miellyttäviä tuulahduksia, mutta milloin uuden suhteen voi aloittaa eron jälkeen?

– Erosta toipumisen minimiaika on yleensä noin kaksi vuotta. Elämä on usein yhtä turbulenssia eron jälkeen. Ihmisiä kannattaa ehdottomasti tapailla, mutta kannattaa myös muistaa, että aivan heti eron jälkeen ei välttämättä itse ole valmis uuteen suhteeseen, Rauhala kertoo.

Hyväksy itsesi ja totuus erosta

Psykologi muistuttaa, että ei kannata eristäytyä muista, sillä koskaan ei voi tietää milloin kohtaa sopivan kumppanin. Eron jälkeen itseensä on kuitenkin aika tutustua uudelleen ja tällöin itsestään löytää takuulla uusia ja yllättäviä puolia. Tämä tutustumisprosessi vie hieman aikaa, joten aivan heti eron jälkeen ei välttämättä ole aivan ”oma itsensä”.

Rauhala kertoo, että eron jälkeen on paljon eri vaiheita käsiteltävänä. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin ensiksi hyväksyä se tosiasia, että eroaa.

– Monet jäävät usein välivaiheeseen, jossa erosta ei esimerkiksi edes kerrota kenellekään, psykologi kertoo.

Eron jälkeen aivan tavallisiin käytännönjärjestelyihin kannattaa käyttää aikaa, koska raha-asiat ja työasiat on hoidettava. Tämän lisäksi tietenkin myös tunne-asioiden hoitaminen täytyy pitää mielessä.

Lue myös:

    Uusimmat