Miksi mies ei alkuhuuman jälkeen enää koskaan sano rakastavansa? Miehet vastaavat
Juttusarjassa miehet vastaavat kysymyksiin seksiin, ihmissuhteisiin ja muuhun elämään liittyen!
"Olen ollut monessa suhteessa, joissa mies ei ole osannut ilmaista tunteitaan minua kohtaan muuta kuin alkuhuuman aikaan. Kun suhde menee arkiseksi, ovat ex-miehet alkaneet pitää itsestäänselvänä sitä, että tiedän heidän tunteensa minua kohtaan. Alkuhuuman jälkeen ei siis enää 'tarvitse' sanoa 'rakastan sinua' tai muuta vastaavaa.
Mikä tunteiden ilmaisussa on niin vaikeaa, kun tuntuu, että itse voin ihan luonnostaan kertoa senkin, että toinen vaikka näyttää todella hyvältä? Koska viimeksi sanoit vaimollesi/kumppanillesi, että rakastat?" kyselee nimimerkki Karita123.
Näin raati vastasi
"Miesten on vaikeaa ilmaista tunteensa yhtä usein kuin naisten."
– 34, avoliitossa
"Kaikki on hyvin, jos mies ei valita. Eihän sitä tarvitse sanallisesti enää todistella, jos se on kerran sanottu."
– 38, sinkku
"Vaikea kysymys, vaikka tunnistan itseni kysymyksestä. Olen ollut kerran pitkässä parisuhteessa ja tunteiden ääneen sanominen oli vain jotenkin vaikeaa. Tuntui 'siirappiselta' kertoa asia, jonka molemmat kuitenkin tiesivät. Ja kuitenkin suhde päättyi tavalla, jossa sanat eivät merkanneet mitään."
– 33, sinkku
"Sanon, että rakastan, silloin, kun todella tuntuu siltä. Tapahtuu keskimäärin vähintään kerran pari viikossa, mutta jos on pidempää kiukuttelua tai muuta negatiivista, voi unohtua kuukaudeksikin. Rakkaus ei tietenkään katoa tuona aikana, mutta ei sitä tule julistettua, jos tunne ei ole ylitsevuotava."
– 41, naimisissa 12 vuotta ja samassa suhteessa 20 vuotta
"Jos asettelet kysymyksesi vaatimukseksi 'sano, että olen kaunis' tai 'sano, että rakastat minua', niin itse ainakin koen sen sanojeni arvon romuttamisena. Kun sanon, että rakastan sinua, haluan, että se tulee suoraan sydämestäni, eikä toisen sanelemana. Jos kaipaat vakuuttelua, niin muotoile kysymyksesi avoimiksi. 'Miltä näytän?', 'Mistä sä tykkäät musta eniten?' ja niin edelleen."
– 31, sinkku
"Aivan tyypillistä miesten käyttäytymistä. Ovat kertoneet, että rakastavat, mitä sitä toitottamaan. Ja ilmoittavat, mikäli asiat muuttuvat. Kunpa itsekin olisi muistanut ja muistaisi jatkossa kertoa rakkaudestaan riittävän usein."
– 38, avoliitossa
"Vanhempi mieskunta on kasvatettu siihen, että rakkaudesta puhuminen on jotenkin hävettävää. Miehen pitää pyrkiä peittämään tunteensa, ja nainen saa arvata miehen rakkauden tämän heikkoudesta vastustaa naisen toiveita. Tosin nyt, ikääntyvässä avioliitossani, vaimo puhuu rakkaudesta harvemmin kuin minä, puhumattakaan siitä, että osoittaisi sitä käytännössä."
– 56, naimisissa
Alla näet seuraavan kysymyksen –mies, miten vastaisit siihen?
Jos haluat ottaa osaa, kirjoita vastauksesi alle. Parhaat vastaukset pääsevät mukaan ensi viikon juttuun!
Kysymys:
"Urbaaneissa legendatarinoissa luokan hiljaisimmat tytöt ja luunkovat feministit ovat usein hurjinta sänkyseuraa. Onko sinulla koskaan seksikumppanista kuoriutunut 'valojen sammuttua' yllätys? Millainen? Mitä odotit, mitä sait?" kysyy nimimerkki ruusu.
Vastaa tässä:
Tämä ominaisuus on poistunut käytöstä – pahoittelemme! Tsekkaa kuitenkin uusimmat lifestyle-artikkelit!
Mitä itse haluaisit kysyä miehiltä?
Tämä ominaisuus on poistunut käytöstä – pahoittelemme! Tsekkaa kuitenkin uusimmat lifestyle-artikkelit!
Uusimmat
-
11:32
Bidenia kopeloinnista syyttänyt nainen loikkasi Venäjälle: "Moskovassa tunsin oloni erittäin pitkästä aikaa turvalliseksi"
-
11:27
Helsingin poliisin videolle tallentui hetki, jolloin Mustang-kuski tajusi, että teoilla on seurauksensa
-
11:20
Esapekka Lappi lähtee riskillä MM-ralliin – rengasvalmistaja heitti vielä oman mausteensa soppaan: "Sehän on tosi hyvä idea"
-
11:04
Kova ratkaisu: Susijengin huippulupaus jättäytyy pois NBA-draftista
-
11:00
Kesäterassi tulee taas – hän on ohjelman uusi juontaja!
-
10:55
Hunks-Jucci sai sairaalassa järkyttäviä uutisia – sitten lääkäri lausui uskomattomat sanat: "Aloin vain itkeä"
-
10:54
Autoilija säästyi Venäjän ohjukselta kuin ihmeen kaupalla Kiovassa – kojelautakamera tallensi tapahtuman
-
10:52
Marko Anttilalta koskettava ele sosiaalisessa mediassa: "Kiitollinen – nyt oon yksi teistä"
-
10:48
Uusi tieto Porin lapsikaappauksesta: Poliisilla kolmaskin epäilty
-
10:22
Kalle Rovanperä saattaa saada yllättävää apua epätoivoiseen tehtäväänsä – perjantaina edessä poikkeuksellinen haaste
-
10:20
F1-radan merkittävä muutos huolettaa tähtikuljettajia – "En odota sitä yhtään"
-
10:16
Venäjän ilmaiskussa kuollut nainen yritti hakeutua väestönsuojaan: "Se oli yksinkertaisesti lukittu" – MTV seuraa sotaa
-
10:16
Rynnäkköprikaatin isku asemiin oli liikaa: Venäläisten pako Bahmutissa tallentui dronekameraan
-
10:09
Ukrainalaiset kausityöntekijät haluavat nyt tienata rahaa myös kotimaansa auttamiseksi
-
09:57
Odotettu herkku vyöryy nyt suomalaiskauppoihin: Halpaa ja helppokäyttöistä!
-
09:47
OP:n maksuja koskenut häiriö korjattu
-
09:45
70's Show -tähti tuomittiin raiskauksista – näyttelijää odottaa jopa 30 vuoden vankeus
-
09:42
Ulkoministeri Billström: Ruotsin ratifioinnin venyminen olisi voitto Putinille
-
09:36
Hufvudstadsbladet saa ruotsalaisen pääomistajan
-
09:31
Mount Everestin "kuoleman vyöhykkeellä" tapahtui ihme
-
Lataa lisää