Suomalainen nykykirjallisuus ei ole kirjailija Miki Liukkosen mielestä huonoa, mutta se on kunnianhimotonta.
Miki Liukkosen, 28, mukaan kirjoja tehdään vain sen takia, että kirjailijan työ nyt on kirjoittaa kirjoja – kunhan tehtaillaan.
– Siitä puuttuu sellainen jumalauta nyt -asenne, mikä oli paljon yleisempää vaikka 1800-luvulla. Se johtuu ehkä siitä, että silloin kaikilla oli tuberkuloosi ja ne tiesi, että niillä on kaksi vuotta elinaikaa ja niiden pitää äkkiä tehdä jotain merkityksellistä, Liukkonen naurahtaa.
Liukkonen ei halua tehtailla kirjoja. Hänellä on vähän uhmaikäinenkin halu tehdä jotain uutta ja erilaista, hän haluaa uudistaa suomalaisen kirjallisuuden, kirjoittaa yleismaailmallisia kirjoja, jotka eivät ole sidottuja aikaan tai paikkaan.
– Yritän tehdä kirjoja, jotka ovat helppolukuisia, mutta uutta luovia ja helkutin nerokkaita. Se tuo kirjoitusprosessiin lisätaakan, en voi vain lallatella menemään, että tämä on hauskaa.
Liukkonen kertoo väistelevänsä kirjoittaessaan tietoisesti konventionaalista ajattelutapaa.
– Aina kun huomaan, että menen sillä tavalla kuin olen tottunut ajattelemaan tai miten länsimaisessa yhteiskunnassa ajatellaan, minun pitää kiskaista itseni pois siitä. Täytyy ajatella, miten muuten tätä asiaa voisi lähestyä ja miten tämän uuden ajatuksen voi tuoda esiin sillä tavalla, että mahdollisimman suuri yleisö ymmärtää sen.
Pienen piirin lukijakunnassa ei Liukkosen mielestä ole mitään pahaa, mutta se olisi harmillista.
– Kun isompi määrä ihmisiä ottaa vastaan kirjan, siitä on myös hyötyä kirjallisuudelle itselleen, koska se vahvistaa kirjallisuuden asemaa ja saa ihmiset ymmärtämään, että okei näinkin voi ajatella. Sitä kautta voi aiheuttaa yhteiskunnallista keskustelua.
Liukkosen edellinen romaani, jonka nimi piirretään käsin kuin ympyrä, on uutta luova. Siinä on 102 henkilöhahmoa ja lukemattomia alaviitteitä. Se kertoo uimisesta, tähtitieteestä ja hevosista sekä kaikesta siltä väliltä, eikä lopussa sidota lankoja yhteen. Lukijan pitää itse ajatella.
Ensi syksynä ilmestyy Liukkosen seuraava romaani.
– Missähän sen käsikirjoitus muuten on, mulla on vain yksi käsinkirjoitettu versio ja se on täällä mukana, Liukkonen katselee ympärilleen Helsingin kirjamessuilla.
"Mamu koijaa kela hyysää"
Liukkosen lisäksi suomalaisen nykyromaanin uudistajana pidetään Jaakko Yli-Juonikasta. Yli-Juonikkaan hiljattain ilmestynyt romaani Jatkosota-extra on hulvattoman absurdi sekoitus poliittisia skandaaleja, disinformaatiota ja sosiaalisen median kohuja.
Jo massiivisen teoksen visuaalinen ulkoasu paljastaa, ettei kyse ole ihan tavallisesta romaanista. Peruskerronta katkeaa välillä, ja yhtäkkiä ollaankin Facebookin Mamu koijaa kela hyysää -ryhmän keskusteluketjussa, Twitterissä, eduskunnan täysistunnossa.
Myös Yli-Juonikas haluaa lukijan pysähtyvän ajattelemaan lukiessaan.
– Johtoajatuksena on, että jo rakenne yksin tekisi mahdottomaksi kirjallisuuden kertakäyttöisyyden. Sitä ei pysty yhdellä istumalla ahmaisemaan ja sitten vain unohtamaan. Toivon nimenomaan, että kirjat kestäisivät useampia lukukertoja ja niistä löytyisi uusilla kerroilla aina uusia juttuja ja piilotettuja vitsejä, Yli-Juonikas sanoo.
Romaani alkaa jytky-vuodesta 2011, ja se ammentaa oikeistopopulismin ja perussuomalaisten noususta. Kirjailijan mielestä kirjallisuuden tärkeä tehtävä on tietyn aikakauden ja hengen dokumentointi ja tallettaminen.
– Tämä aika on minusta erittäin outo ja äärimmäinen ja on hyvä, että siitä jäisi myös dokumentteja oudoissakin romaanimuodoissa.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.