Johanna Oras on yksi Suomen tunnetuimmista ja tunnustetuimmista taidemaalareista. Tähän pisteeseen pääseminen on vaatinut häneltä paitsi lahjakkuutta, myös sinnikkyyttä ja rohkeutta taistella vähättelyä ja mustamaalaamista vastaan.
Se hetki oli taitekohta nuorehkon suomalaisen taiteilijan elämässä. Hän oli saanut juuri merkittävän tunnustuksen ulkomailta – kunniapalkinnon Ranskan taiteilijaseuralta vuonna 2001.
Vanhasta kulttuurimaasta tullut tunnustus sai Johanna Oraksen innostumaan, mutta kaikki eivät kokeneet harvinaista kunnianosoitusta samalla tavalla.
Saavutus kyseenalaistettiin Suomessa.
– Sekin pistettiin heti lyttänäksi, että ei se ole mikään oikea taiteilijaseura, Oras kertoo Huomenta Suomen haastattelussa.
– Pariisissa oltiin vähän ihmeissään, kun Suomesta toimittajat soittelevat sinne, että mikä tämmöinen seura on, onko tämmöistä olemassa ollenkaan. Ihan kuin ne olisivat keksittyjä asioita, Oras ihmettelee.
Oras on kaukana ainoasta. Moni nainen, ja tietokirjailija Jaana Villanen erityisesti, tietää hyvin, että vähättely naisia, erityisesti menestyneitä naisia kohtaan, on yleistä.
Villanen jututti 15.10. julkaistavaa Nainen taitekohdassa – aloita uusi luku elämässäsi -kirjaansa varten pariakymmentä suomalaisnaista, joista monella oli hyvinkin samankaltaisia kokemuksia kuin Oraksella.
– Useassa tarinassa nousee esiin se vähättely, pienentäminen, sivupuhuminen, Villanen kertoo.
Viimeinen pisara
Oraksen on vaikea löytää syytä yli menevälle kyseenalaistamiselle ja suoranaiselle maahan lyömiselle. Negatiivisuudessa vellominen ei ole kuitenkaan hänen luonteelleen sopinut.
– Olen kuitenkin hirveän optimistinen. Aina kaiken tällaisen jälkeen ajattelen, että antaa olla, seuraavaa kohti. Eteenpäin, hän kertoo suhtautumisestaan.
Paitsi yhden kerran hän ei kyennyt jättämään vähättelyä ja suoranaista maineentuhoamista sikseen. Silloin hän päätti laittaa vastaan.
Mitta täyttyi.
– Se huhu, että minä en maalaa omia töitäni, niin se eli ja eli. Sitten eräs henkilö alkoi oikeastaan tehdä systemaattista tuhoamistyötä, Oras kertoo.
Tilanne meni niin rajuksi, että Oraksen oli pakko puuttua siihen oikeustoimin.
– Se oli vahingollista. Ja se oli jo pelottavaa.
Maineentuhoaja sai tuomion kunnianloukkauksesta.
– Sen jälkeen suut menivät suppuun, Oras kertoo.
8:12
Ei edelle, mutta rinnalle
Jaana Villanen löytää kohtaamistaan naisista yhden yhteisen piirteen, jonka Oras hanttiin laittamisellaan ruumiillistaa.
He eivät ole antaneet periksi.
– Yhdistävä tekijä, jos ajattelen näitä kirjaan haastateltuja naisia, on se, miten he ovat kohdanneet sen, mutta eivät ole antaneet sen lannistaa, vaan ovat uskaltaneet mennä eteenpäin.
Villanen painottaa, että kirjan tarkoitus ei tietenkään ole nostaa naisia miesten edelle, vaan olennaista on, että kaikki saavat arvostusta osakseen tasaveroisesti.
Myös Oras haluaa saada aikaan kokemuksiensa jakamisella kauan kaivattua muutosta, vaikka se on hidasta.
– Taidemaailmassa olen kuullut sitä 33 vuotta, että kohta asiat muuttuvat. Hei, 33 vuotta! Ja vielä sama jargon jatkuu, hän sanoo.
– Tätä vastaan juuri haluan taistella. Ainakaan minä en halua olla kuollut ja kuopattu ennen kuin saan sitä tunnustusta ja arvostusta.