Mikä on hallituksen mainitsema "asiallinen syy", jolla työsopimus voitaisiin päättää? Emeritusprofessori: "Todella epämääräistä"
MTV Uutisten tietojen mukaan hallistus aikoo helpottaa irtisanomisia, sekä määräaikaista ja paikallisia sopimisia.
Samalla lakko-oikeutta rajattaisiin ja palkanmaksu poistettaisiin ensimmäiseltä sairauspoissaolopäivältä.
MTV Uutisten tietojen mukaan ohjelmassa on mainuttu, että tulevaisuudessa työsuhde voidaan päättää "asiallisen syyn" perustteella.
Turun yliopiston työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskisen mukaan termi on todella epämääräinen.
– Eihän asiallista syytä voida koskaan tarkkaan luetella, professori sanoo.
Koskisen mukaan voidaan esittää vain esimerkkitilanteita, kuten luvattomat poissaolot, krapulassa töihin tuleminen, valehtelu, näpistämiset, kilpailevat toiminnat ja joissakin tilanteissa myös sairaudet.
– Tuomioistuimissa varmasti edelleenkin asetetaan kynnys sille, milloin asiallinen syy riittää, arvioi professori.
Uusimmat
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
Lataa lisää