Miehet ovat tutkitusti yleensä verbaalisesti lahjattomampia kuin naiset. Näin ollen tarjoamme miehille iskurepliikkejä, jotka ainakin Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan toimivat tehokkaasti.
Helmen järjestämät ainutlaatuiset sinkkuristeilyt ovat kohta ovella. Risteilyt järjestetään 2.12 Baltic Princessillä ja 16.12 Silja Euroopalla. Kaiken mielenkiintoisen ohjelman lisäksi tarjolla on myös Speed dating -tapahtuma, jossa aikaa mahdollisen kumppanin hankkimiseksi on vain muutama minuutti. Sanan pitää siis olla hallussa, jotta kumppani saadaan vähintäänkin risteilyn ajaksi kainaloon! Kokeile murtaa jää näillä iskurepliikeillä, jotka toki toimivat muuallakin kuin risteilytunnelmassa.
– Mitä muuta teet elämässäsi, kuin olet seksikäs?
– Olenko kuollut, koska tämän täytyy olla taivas?
– Toivottavasti hallitset ensiavun, koska salpasit juuri hengitykseni.
– Auta pulassa olevaa hytitöntä miestä. Salli minun tulla hyttiisi täksi yöksi.
– Tiedän maidon tekevän hyvää kropalle, mutta kuinka paljon maitoa sinä olet mahtanutkaan juoda?
– Ratikoita tulee ja menee mutta sinä olet se, jonka kyytiin haluan hypätä.
– Olet niin kaunis, että annat jopa auringolle syyn hymyyn.
– Joutunet ikuiseen kadotukseen, koska on synti olla noin hyvännäköinen.
– Anteeksi, mutta voitko auttaa minua? Minulla on eräs henkilökohtainen ongelma. Olen nimittäin suunnattoman rakastunut sinuun.
– Nyt tiedän todellisen syyn ilmaston lämpenemiseen. Sinun kauneutesi hehku saa maapallon lämpiämään.
– Taidat olla varas, koska veit minun sydämeni astuessasi huoneeseen.
– Saattaa olla, että sinua pyydetään piakkoin poistumaan paikalta. Saat nimittäin kaikki muut naiset näyttämään rumilta.
– En välttämättä ole paikan komein kundi, mutta olen kuitenkin tällä hetkellä ainoa mies, joka puhuu sinun kanssasi.
– Sinun silmäsi ovat yhtä siniset kuin Itämeren pinta ja minä olen hukkunut niihin.
– Anteeksi, mutta mikä iskurepliikki toimii parhaiten sinun kohdallasi?
– Moi, tämä on sinun mahdollisuutesi tutustua minuun.
– Anteeksi, mutta saanko tuijottaa sinua minuutin verran? Haluan muistaa jumalalliset kasvosi päiväunissani.
– Kadehdin huulipunaasi, koska se saa olla huulillasi.
– Älä kulje liian lähellä sprinklereitä, ne saattavat rapsahtaa päälle.
– Anteeksi, mutta onko sinulla mukana ystävää, joka voisi esitellä minut sinulle?
– Olet niin kaunis, että saat minut änkyttämään. Mi, mi, mikä on sinun nimesi?
– Minulta tippui äsken pieni kyynel mereen. Kun löydän sen, lakkaan rakastamasta sinua.
– Voit asua sydämessäni niin kauan kuin haluat, eikä sinun tarvitse maksaa siitä vuokraa.
– Saanko ottaa sinusta valokuvan, jotta voin todistaa kaikille ystävilleni, että enkeleitä on todellakin olemassa?
– En ole koskaan aikaisemmin törmännyt huippumalliin.
– Kerro minulle kolme hyvää syytä, miksi en tarjoaisi sinulle drinkkiä.
– Joulupukki on tänä vuonna aikaisin liikkeellä, koska olet ensimmäisenä lahjalistallani.
– Tajusin vasta, että näytät kovasti minun tulevalta tyttöystävältä.
– Vautsi mikä nainen oletkaan!
– Sinun takiasi miehet rakastuvat naisiin.
Näillä pääset alkuun – lisää iskurepliikkejä kuulet risteilyllä!
Teksti: Kari Heusala
Lähde: World’s #1 Pick-Up Lines
Kuvat: Shutterstock
Uusimmat
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
Lataa lisää