Itä-Helsingissä poliiseja kohti jousella ampunut mies oli syyntakeeton eli ei ymmärtänyt tekonsa seurauksia.
Helsingin käräjäoikeuden mukaan jousella poliiseja päin ampunut mies syyllistyi kahteen murhan yritykseen, mutta syyntakeettomuuden takia hänet jätettiin tuomitsematta rangaistukseen.
Rikokset tapahtuivat syyskuussa 2024 Vesalassa. Tapahtumat alkoivat, kun mies jätti saapumatta oikeudenkäyntiin ja poliisi lähti tavoittelemaan miestä tämän kotoa.
Poliisien saavuttua ovelle mies oli oikeuden mukaan kieltäytynyt lähtemästä ja uhannut tappaa sen, joka pyrkisi sisälle.
Poliisi sai asunnon oven auki, jolloin mies uhkasi heitä ilma-aseella ja tappamisella.
Sen jälkeen hän alkoi oikeuden mukaan ampua vastakaarijousella nuolia ulko-ovea kohti ja ikkunasta ulos, missä oli lisää poliiseja.

Poliiseja ei kuitenkaan loukkaantunut tilanteessa.
Yksi nuolista osui ikkunan ulkopuolella olleen poliisin suojakypärään.
– (Tuomitulla) on ollut käytössään metsästykseen tarkoitettu ja metallikärjellä varustettu nuoli, oikeus kirjoittaa tuomion perusteluissa.
– Epäselväksi on jäänyt, millä etäisyydellä (poliisi) on ollut (tuomitusta) tämän ampuessa asunnossaan nuolen ulos rikotusta ikkunasta.
Toisen nuolista mies ampui rappukäytävässä seissyttä poliisia kohti. Oikeuden mukaan oli sattumanvaraista, ettei nuoli osunut poliisiin.
Lue myös: Poliiseja jousella ampunutta epäillään yhdeksästä murhan yrityksestä
Oikeus: Ei näyttöä, että yritti osua kaikkiin
Oikeus katsoo, että miehen käytössä ollutta vastakaarijousta on pidettävä hengenvaarallisena välineenä ja että miehen olisi tullut pitää vähintäänkin todennäköisenä, että nuolesta osuman saava voi kuolla.
