Poliiseja kohti jousella ampunutta miestä epäillään yhdeksästä murhan yrityksestä ja kahdesta virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo saaneensa valmiiksi 19. syyskuuta Helsingin Vesalassa tapahtuneen välikohtauksen esitutkinnan. Poliisi pyrki tuolloin tavoittamaan miehen yksityisasunnosta, sillä miehen oli määrä osallistua käräjäoikeuden istuntoon samana päivänä.
Noin tunnin kestäneen neuvottelun jälkeen poliisi pyrki asuntoon yleisavaimella ja varoitti miestä voimankäytön mahdollisuudesta. Mies vastusti kiinniottoa ja ampui jousella poliisia kohti kolmesti.
– Yksi nuolista osui poliisin suojakypärään. Myös toinen nuoli oli lähellä osua tehtävällä olleeseen poliisiin. Poliisit eivät kuitenkaan loukkaantuneet tilanteessa, poliisi kertoo tiedotteessa.
− Esitutkinnassa on tarkentunut, että mies käytti vastakaarijousta ja metsästysnuolia, kertoo tutkintaa johtanut rikoskomisario Tero Tonteri.


