Michael Jacksonin uran huiput ja mustat hetket

Michael Jacksonin ura laulajana lähti liikkeelle jo lapsuudesta. Tässä muutamia Jacksonin elämän merkkipaaluja.

1958 Michael Jackson syntyy. Hän on perheensä seitsemäs lapsi.

1963 Michael alkaa esiintyä vain viisivuotiaana neljän vanhemman veljensä kanssa.

1968 Motown Records allekirjoittaa sopimuksen Jackson 5:n kanssa. Jackson 5:sta tulee menestys, perhe muuttaa Los Angelesiin.

1975 Jackson 5 lähtee Motownilta ja muuttaa nimensä Jacksonsiksi. Michaelista on tullut yhtyeen johtava solisti.

1979 Michael julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa Off the Wallin.

1982 Jacksonista tulee todellinen supertähti, kun hän julkaisee toisen albuminsa Thrillerin. Thrilleristä tulee kaikkien aikojen myydyin albumi, jolla on muun muassa hitit Billie Jean ja Beat It.

1987 Michaelin kolmas albumi Bad myy neljästi platinaa.

1991 Neljäs albumi Dangerous ei yllä aiempien menestyslevyjen myyntiin.

1993 Michael kertoo ihonsa vaalenemisen johtuvan valkopälvi- eli vitiligotaudista, jossa ihon pigmentti katoaa ja aiheuttaa niin sanottua aurinkoallergiaa. Yleisesti kuitenkin epäillään Jacksonin peukaloineen ulkonäköään itse plastiikkakirurgian avulla.

Samana vuonna 13-vuotias poika syyttää Jacksonia seksuaalisesta häirinnästä. Juttua puidaan siviilioikeudessa.

Jackson peruu maailmankiertueensa syyttäen kipulääkeriippuvuutta.

1994 Jackson maksaa seksuaalisesta häirinnästä syyttäneen pojan perheelle suuret korvaukset. Juttu ei koskaan etene rikosoikeuteen.

Jackson menee naimisiin Elviksen tyttären Lisa Marie Presleyn kanssa.

1995 Viidennen albumin HIStoryn myynti ei vastaa odotuksia.

1996 Michael ja Lisa Presley eroavat alle kahden vuoden avioliiton jälkeen.

Michael menee naimisiin Debbie Rowen kanssa. Pari saa kaksi lasta. Poika Prince Michael I syntyy vuonna 1997 ja tytär Paris Michael vuonna 1998. Myöhemmin Jackson saa vielä toisen pojan, Prince Michael II:n tuntemattoman naisen kanssa.

1999 Jackson ja Rowe eroavat. Jackson saa lasten huoltajuuden.

2003 Jackson kertoo televisiodokumentissa nukkuvansa nuorten poikien kanssa. Möläytys johtaa lopulta poliisitutkintaan, jonka yhteydessä Michaelille luetaan syytteet lasten seksuaalisesta häirinnästä.

2005 Jackson todetaan syyttömäksi.

2006 Jacksonin ökykartano Neverland suljetaan talousongelmien vuoksi.

2009 Jackson ilmoittaa uransa viimeisestä kiertueesta. Kiertueen alkamista lykätään.

Michael Jackson saa kotonaan sydänkohtauksen ja kuolee myöhemmin sairaalassa viidenkymmenen vuoden iässä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat