Miamin F1-radasta levinnyt kuva hämmentää somessa

Formula ykkösten seuraava osakilpailu ajetaan Miamissa, joka järjestää ensimmäistä kertaa kuninkuusluokan GP:n. Nyt sosiaalisessa mediassa on levinnyt radan valmisteluista hämmentävä kuva.

Kuvan taustalla on Miamin kisajärjestäjien ajatus, että radalle tuodaan Monacon GP:stä tuttua tunnelmaa. Sen vuoksi 6-8 mutkiin rakennetaan keinotekoinen allas. Siihen asetetaan jahteja, joista katsojat voivat seurata kisaa samalla tavalla kuten Monacon kilpailussa.

– Ajatuksena on ollut luoda kilpailu, joka saa tavallisen kisakansan ajattelemaan, että tämä on erilaista, tämä on kivaa, tämä on jännittävää. Ajattelen, että tässä on tarkoitus saada Miami-tunne, F1-pomo Tom Garfinkel sanoi Autosportin mukaan.

Twitterissä reaktiot ovat olleet juurikin sitä, että kyse on jostain erilaisesta. Kilpailuun on kymmenisen päivää aikaa, mutta jahtiallas on kaikkea muuta kuin valmis. Twitterissä levinneessä kuvassa näkyy, että jahdit ovat paikoillaan, mutta vesi puuttuu. 

Miamin GP on saanut suuren suosion, sillä kaikki liput myytiin loppuun vain 40 minuutissa. Miamilla on kymmenen vuoden sopimus formula ykkösten kanssa. Osakilpailu ajetaan 8. toukokuuta.

Katso alta kuva ja visualisointi valmiista osuudesta.

Lue myös:

    Uusimmat