Mertarannalta huikea kunnianosoitus Usain Boltille: "Kaikkien aikojen suurin"

C Moren yleisurheiluselostaja Antero Mertaranta nostaa lauantaina uransa dramaattisesti päättäneen Usain Boltin kaikkien aikojen suurimmaksi yleisurheilijaksi.

Boltin oli tarkoitus kruunata uransa Lontoon MM-kisoissa, mutta kahdesta lajista jamaikalaistähdelle jäi käteen vain yksi pronssimitali. Bolt jätettiin viikko sitten satasella kolmanneksi, ja lauantai-iltana pikakiiturin urakka pikaviestissä jäi kesken takareisikrampin vuoksi.

Lontoon pettymys ei kuitenkaan himmennä Boltin uskomattomia saavutuksia. Kahdeksan olympiakultaa ja huikeat 11 maailmanmestaruutta puhuvat puolestaan. Lisäksi Bolt omistaa 100 metrin ja 200 metrin huikeat maailmanennätykset.

- Bolt on kaikkien aikojen suurin yleisurheilija. Hän on uudistanut yleisurheilua kaikilla tavoin, sekä tuloksellisesti että viihteellisesti. Hän on ollut noin kymmenen vuotta absoluuttisella huipputasolla, Mertaranta sanoo.

- Nyky-yleisurheilussa Boltin kaltaisiin saavutuksiin on käytännössä mahdotonta päästä. Lopullinen mitalisaldo antaa oikeutuksen herralle, joka on jättänyt ikuisen jäljen yleisurheilun historiaan.

Mertarannan mukaan Lontoon kisojen vaiherikkaat käänteet toivat Boltin inhimillisen puolen esiin. Myös voittamattomana mestarina pidetty Bolt on haavoittuvainen.

- Jos miettii koko näytelmää ja sen käsikirjoitusta, niin voisiko sitä toisaalta paremmin tehdä. Tällaista näytelmää ei olisi kukaan osannut kirjoittaa - eikä varmaan olisi halunnutkaan kirjoittaa. Kaikki odottivat toisenlaista lopputulosta, mutta tällainen oli päätös hänen maagiselle uralleen.

Farah toi mausteensa kestävyysjuoksuun

Lauantaina päättyi myös toisen huikean juoksijan rataura, kun Mo Farah otti hopeaa 5 000 metrillä. Farahin tuplamestaruuden esti etiopialainen Muktar Edris, joka peittosi brittitähden vajaalla puolella sekunnilla kirikamppailussa.

Taktisena mestarina tunnettu Farah napsi urallaan neljä olympiakultaa, kuusi maailmanmestaruutta sekä viisi Euroopan mestaruutta. Mertaranta antaa täyden tunnustuksen Farahille tämän urasta.

- Myös Farahin osalta nähtiin se, että olisi ollut eeppinen tarina ottaa vielä tupla kotiyleisön edessä, mutta nyt se ei onnistunut. Loistava kakkossija kruunasi kuitenkin hänen uransa. Hänen juoksustaan näki, että 10 000 metrin kisa oli ollut raju hänelle, Mertaranta sanoo.

Mertaranta arvioi, että lauantain finaali oli kuin käsikirjoitettu Farahille, vaikka mestaruutta ei tullutkaan.

- Se oli selkeä taktiikkajuoksu, mutta tällä kertaa Farahin kiri ei ollut sitä tuttua. Kaikki edelliset mestaruudet ovat tulleet Farahille hänen taktisella kypsyydellään, ja vastustajat ovat antaneet avaimet siihen, että Farahin kiri on päässyt oikeuksiinsa.

Mertarannan mukaan Farah on tuonut oman mausteensa kestävyysjuoksuun.

- Se ajanjakso, jolla hän on kaapinut mitaleita, ei ole kovinkaan pitkä. Hän kypsyi äärimmäisen lyhyessä ajassa mielettömäksi kestävyysurheilijaksi, ja sen periodin aikana hän on ollut täysin ylivoimainen ja lyömätön.

Lue myös:

    Uusimmat