Kuutti on vielä niin pieni, ettei se osaa syödä kokonaista kalaa, todetaan Korkeasaaresta.
Suomenlahden merivartiosto pelasti lauantaina loukkaantuneen kuutin jäältä Rönnskärin eteläpuolelta, merivartiosto kertoo viestipalvelu X:ssä.
Rönnskär sijaitsee Porkkalanniemen eteläpuolella.

Merivartiosto oli havainnut kuutin ilmeisesti sattumalta. Merivartioston julkaisemien kuvien perusteella kuutilla on kaksi naarmua tai puremajälkeä yläselässään.

Merivartiosto pelasti kuutin kyytiin ja kuljetti sen Porkkalan merivartioasemalle, josta matka jatkui Korkeasaaren eläintarhaan jatkohoitoon.

Näin Korkeasaaresta vastataan
Korkeasaaresta eläinlääkäri Sanna Sainmaa kertoo, että kuutti saa parhaillaan letkuruokintaa sekä hoitoa haavoihin.
Kyiseinen kuutti on vielä niin pieni, ettei se osaa syödä kokonaista kalaa, joten sitä ruokitaan letkuruokinnalla.
Sainmaa arvioi, että kuutin ruhjeet ovat voineet tulla esimerkiksi merikotkan kynsistä tai nokasta, mutta kyse on vain arviosta.
Kuutti palautetaan mereen, kunhan se on elpynyt ja oppinut syömään, Sainmaa toteaa.
Sainmaa huomauttaa myös, että yksinäiset kuutit ovat varsin tavanomainen ilmiö, sillä kuuttien emot jättävät kuutit itsekseen noin kolmen viikon ikäisinä.
– Yksinäisillä kuuteilla ei todennäköisesti ole mitään hätää, ja niitä kannattaa seurata hieman pidempään.

