Mentalisti Noora Karma panostaa täysillä hyvinvointiinsa – jätti alkoholin lähes kokonaan: "Haluan olla tosi hyvässä kunnossa"

Myyrä alkaa MTV3-kanavalla tiistaina 2. maaliskuuta kello 21 0:45
Myyrä tulee taas! Tässä ovat toisen tuotantokauden julkkiskilpailijat!

Mentalisti Noora Karma kertoo panostaneensa koronapandemian ajan hyvinvointiinsa ja urheiluun. Pian alkavassa Myyrä-ohjelmassa sukelletaan kuitenkin fyysisten tehtävien sijaan psykologiseen seikkailuun.

Mentalisti Noora Karma nauttii tällä hetkellä tavallisesta arjesta lastensa kanssa. Aikaa kotona olemiselle ja kuntoilulle on jäänyt enemmän, kun esiintymiset on peruttu koronapandemian takia. 

– Minulla on onneksi esittävien taiteiden koulu, jota olen pyörittänyt nyt vähän yli vuoden, eli joku toimeentulo on ollut, pian myös Myyrä-ohjelmassa nähtävä Karma kertoi MTV Uutisille kuulumisiaan ohjelman pressipäivänä, jolloin toisen tuotantokauden julkkiskisaajat julkistettiin.

Vaikka turnauskestävyys poikkeusoloihin alkaa olla koitoksella, kuten varmasti monilla muillakin esiintyjillä, kertoo Karma pyrkineensä nauttimaan siitä, että hänellä on ollut aikaa panostaa tavoitteellisesti hyvinvointiinsa.

– Viime keväästä asti olen urheillut viisi kertaa viikossa. Käyn hiihtämässä, salilla ja juoksemassa, kertoo Karma, jonka elämästä myös alkoholi on jäänyt lähes kokonaan pois.

– Kesän lopulta jouluun olin oikeastaan täysin juomatta. Minulle se oli hyvä valinta, toteaa Karma, joka on kesän jälkeen juonut vain muutaman viinilasillisen.

– Se on hetkellinen nautinto, minkä viinilasista saa. Sitten taas kaikki muu, mihin se vaikuttaa… Se on huono juttu. En ole absolutisti tai totaalikieltäytyjä, mutta olen yrittänyt miettiä, kannattaako ottaa ollenkaan, hän valottaa.

Urheilun suhteen mentalisti ei sen sijaan ole naulannut itselleen tavoitteita esimerkiksi siten, että edessä olisi joku kilpailusuoritus.

– Haluan olla tosi hyvässä kunnossa, ja että tuntuu hyvältä sekä sisältä että ulkoa. Tässä iässä ajatella, että tekee siitä seuraavasta puolikkaasta mahdollisimman hyvän, eikä anna itsensä väsähtää, syyskuussa 45 vuotta täyttänyt Karma toteaa.

Aiemmin myös Selviytyjät Suomi -ohjelmassa nähty nainen luonnehtii Myyrää huikeaksi psykologiseksi seikkailuksi, jossa fyysiset ominaisuudet eivät nousseet yhtä merkittävään rooliin.

– Meistä pidettiin tosi hyvää huolta. Elimme hotellissa suojattuina omassa kuplassamme, missä aivot ja keho saivat lepoa ja ruokaa. Tässä piti käyttää päätä koko ajan, Karma havainnollistaa, mutta tunnustaa psykologisen pelin tulleen uniin asti kuvauksissa.

– Jossain vaiheessa höyry vain nousi korvista, ja ei pystynyt enää nukkumaan. Sitä sanoi moni muukin.

Myyrässä Karma kertoo nauttineensa myös siitä, että formaatissa kilpailijat pelaavat itseään vastaan sen sijaan, että muut äänestäisivät heitä ulos yksi kerralla.

– Jokainen on itse vastuussa omista tekemisistään, eli putoat itse pois, jos et tiedä myyrästä tarpeeksi, kiteyttää pikkutyttönä salapoliisin ammatista haaveillut Karma.

Mentalistina Karma lukee ihmisiä, ennustaa heidän käytöstään ja pyrkii myös huijaamaan heitä. Siitä saattaisi äkkiseltään kuvitella olevan hyötyä Myyrän kaltaisessa ohjelmassa.

– Työssä olen oikein eteväkin siinä omasta mielestäni. Henkilökohtaisessa elämässäni en kuitenkaan ole hirveän hyvä valehtelemaan tai huijaamaan, ja olen ollut monissa tilanteissa ehkä sinisilmäinenkin, hän pohtii ja kertoo olleensa mukana kilvassa omana itsenään.

– Jotain apuja mentalismissa käytetyistä työjutuista oli, mutta asiat eivät oikeassa elämässä toimi samalla tavalla kuin lavalla.

Hän kehuu, että poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta porukan yhteishenki oli hyvä, vaikka pelinhenkeen kuuluu se, ettei keneenkään voi luottaa. Karman mukaan koko porukka hitsaantui hyvin yhteen kuvausten aikana, mutta hän lähentyi etenkin yhden henkilön kanssa nopeasti.

– Pipan (Laukka) kanssa oltiin heti samalla aaltopituudella. Löysimme toisemme oikeastaan jo heti lentokentällä ja olemme nähneet myös ohjelman jälkeen. Koen, että Pipasta on tullut minulle hyvä ystävä. 

Kuka on myyrä? Sitä lähdetään selvittämään mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla tiistaina 2. maaliskuuta kello 21 alkaen!

Lue myös:

    Uusimmat