Mentalisti Noora Karma loukkaantui pahasti juoksulenkillä – järkyttävät kuvat kertovat tilanteesta: "Keskityin vain siihen, etten pyörry"

Mentalisti Noora Karma kertoo MTV Uutisille kaatuneensa juoksulenkillä viime viikolla.

Espanjassa asuva mentalisti Noora Karma kertoo joutuneensa ikävään onnettomuuteen viime viikolla. Karma oli juoksemassa tavalliseen tapaan pitkää aamulenkkiä Aurinkorannikolla, kun hän kompastui kohonneeseen katukivetykseen.

– Kuuma päivä ja hieman jo raskas askel 11 km jälkeen. Epähuomiossa kompastuin jalkakäytävän kohonneeseen laattaan ja muistan mahtavan ilmalennon. Laskeuduin suoraan leualle ja päässä näkyi tähtiä, Karma kuvailee.

Mentalisti pääsi maasta itse ylös ja raahautui kotiin.

– Naama ja kädet verissä kiipesin kotiin jyrkkää mäkeä pitkin ja keskityin vain siihen, etten pyörry.

– Kotona mieheni odotti minua silmät pyöreinä ja vähintään luuli, että minut on pahoinpidelty.

Karma säästyi onnettomuudessa luun murtumilta.  

– Ruhjoutunut leuka, polvet ja vääntynyt sormi. Onneksi ei hampaat hajonnut. Aivotärähdys aiheutti sekavia puheita. Hieman on myös tullut muistikatkoksia, Karma kuvailee.

Noora Karma on tunnettu mentalisti. Viime vuonna hän pääsi esittelemään taitojaan Joonas Nordman Show'ssa. Katso miten temppu sujui: 

Noora Karman taidot häkellyttävät:"Älä viitti!" 7:09

Lue myös:

    Uusimmat