Uutiskanava CNN:n mukaan kyseessä on ensimmäinen Venäjän toteuttama ukrainalaisen poliittisen virkamiehen pidätys hyökkäyksen alkamisen jälkeen.
Venäläisjoukot ovat kaapanneet ukrainalaisen Melitopolin kaupungin pormestarin Ivan Fedorovin, kertoo Ukrainan ulkoministeriö Facebook-viestissään.
Uutiskanava CNN kertoo, että kaappauksesta julkaistulla videolla aseistautuneet miehet taluttavat Fedorovia pois kaupungin hallintorakennuksesta perjantaina. CNN:n mukaan ukrainalaismediat ovat vahvistaneet Melitopolin kaupunginvaltuuston edustajilta videolla näkyneen kaapatun miehen olevan Fedorov.
Ulkoministeriön mukaan pormestarin kaappaus rikkoo Geneven sopimuksissa mainittua kohtaa, joka kieltää siviiliväestön ottamista panttivangiksi.
Venäjän tukeman Luhanskin syyttäjän verkkosivustolla Fedorovia syytetään terroristisen toiminnan avustamisesta ja rahoittamisesta sekä oikeistolaisen Oikea sektori -liikkeen tukemisesta, kertoo CNN.
Fedorov kertoi maaliskuun ensimmäisenä päivänä venäläisjoukkojen miehittäneen Melitopolin kaupungin.
Ukrainan parlamentin Twitter-tilillä julkaistun viestin mukaan aiemmin alueella on kaapattu myös Zaporizhzhjan aluevaltuuston varajohtaja, joka on kuitenkin jo vapautettu.
Zelenskyi: Kaappaus rikos demokratiaa vastaan
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi Telegram-kanavallaan julkaistussa videopuheessaan, että Melitopolin pormestarin kaappaus on merkki venäläisvalloittajien heikkoudesta.
– He eivät löytäneetkään kätyreitä, jotka luovuttaisivat kaupungin ja vallan valtaajille. Siksi he ovat ottaneet käyttöön uudenlaisen terrorin, jossa poistetaan fyysisesti paikallisviranomaisia.
Zelenskyi pitää kaappausta rikoksena itse demokratiaa vastaan ja vaatii pormestarin välitöntä vapauttamista.
– Venäjän toimet Ukrainassa tullaan rinnastamaan Isis-terroristien toimiin, Zelenskyi kertoi.
Uusimmat
-
21:21
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
Lataa lisää