Radiojuontajanakin tutuksi tullut Jupe Tuomola jakoi eilen Facebookissa hämmentävän kirjoituksen.
Tuomola kirjoittaa olleensa ajamassa työpaikkansa pysäköintihalliin tiistaiaamuna. Ahtaassa hallissa on kohtia, joissa kahden auton on vaikea mahtua rinnakkain.
Ongelmatilanteiden välttämiseksi ahtaimpiin paikkoihin on asennettu peilit, jotta autoilijat näkevät mahdollisen vastaantulijan ajoissa.
– Olen ollut töissä täällä helmikuun alusta ja kertaakaan kukaan ei ole tullut vastaan, kunnes tänä, hiukan väsyneenä aamuna, Tuomola kertoo kirjoituksessaan.
– Pysähdyin ajoissa ja ajattelin kohteliaasti päästää vastaan tulevan auton ensin. Jostain syystä vastaantulijakin pysähtyi. Ajattelin että odottelen, niin varmasti se sieltä tulee. Ei tullut. Odottelin lisää ja vilkautin valoja, jotta kuski tajuaisi lähteä liikkeelle. Ei tajunnut, vaan vilkautti myöskin valojaan. Vilkautin uudelleen. Vastaantulija teki saman.
Tuomola kertoo pitäneensä vastaantulijaa idioottina.
– Lähdin tympääntyneenä liikkeelle liioitellun nopealla vauhdilla. Vastaantulija teki saman. Jarrutin niin että koko parkkihalli vinkui. Vastaantulija teki saman.
Tässä vaiheessa Tuomolan perään oli kerääntynyt jonoa.
– Nousin autosta ja levittelin käsiäni takaa tulijoille ja tein kansainvälisen "ääliö-merkin" (etusormen pyöritys ohimolla) osoittaen toisella kädellä alas vastaantulijan suuntaan. Huusin vielä takanani olevalle kuskille, että "ei toi urpo vaan tajua tulla tuolta eikä väistääkään".
– Takanani oleva kuski huusi takaisin: "Ehkä siksi ettei siellä ole ketään. Vilkuttelet valojasi oman autosi peilikuvalle".
MTV Autot tavoitti Tuomolan keskiviikkoaamuna.
– Tuo on järjetön kanava tuo Facebook. Heti, kun sinne laittaa jonkun pidemmän ja henkilökohtaisemman jutun, niin se kyllä leviää niin hemmetin nopeasti.
– Mä luulen, että se kertoo jotain suomalaisesta mentaliteetista, että vaikka se onkin naurattanut jengiä, niin on siellä joukossa kaiken maailman kommentteja, miten mä en osaa ajaa. Siinä on vähän sitäkin, että jengi tykkää, kun jollekin vähän tunnetummalle ihmiselle tapahtuu jotain tai hän tekee itsestään tyhmän, Tuomola pohtii.
Tuomola kertoo, ettei hän halua pitää yllä minkäänlaista kiillotettua julkisuuskuvaa. Hän sanoo kertovansa asioista mieluummin rehellisesti – myös omista munauksistaan.
Uusimmat
-
12:38
HPK purki pelaajasopimuksen – HIFK iski kiinni
-
12:22
Pekka Poudan sääkartta hohkaa lämpöä: "Se voi hämätä"
-
12:18
SM-liigan kokoonpanot: Ilvekselle ja Kärpille kovia menetyksiä
-
12:17
Perustelut Valkeakosken raiskaajan saamasta murhatuomiosta tulivat julki
-
12:12
Hurrikaani Milton rikkoi sääennätyksiä, mutta tuhot näyttävät jäävän pelättyä pienemmiksi
-
12:12
Donald Trumpin tytär Tiffany on raskaana
-
11:59
Maahantuoja korvaa Hau-Hau Kevytrullista oireita saaneiden lemmikkien eläinlääkärikulut
-
11:50
Erling Haaland paljasti salaisuuden: Tieto pysynyt kuukausia piilossa
-
11:44
Mediat: Israelin turvallisuuskabinetilta ei vielä päätöstä vastaiskusta Iraniin – MTV seuraa
-
11:40
Israel tulittanut taas YK-joukkoja: Kaksi haavoittunut
-
11:33
Uskaltaako silakkaa syödä? Kalasta löytyneet myrkyt yllättivät suomalaistutkijat
-
11:24
Turussa suuri tulipalo valtavissa kasvihuoneissa – pelastuslaitos: Näytti hurjalta
-
11:11
Pöllöraati vauhdissa "vauvabonuksesta" – "En usko, että raha on mikään sateentekijä"
-
11:11
Perussuomalaisten Simula: "Aion välihuudella jatkossakin" – näin vastaa Halla-aho
-
11:07
Kaksikko meni Vantaalle selvittämään velkaa: Seurauksena raaka tilanne ja kuolema
-
11:06
Oppositio jätti välikysymyksen palkkatasa-arvosta – "Hallituksen pitää vetää palkkakuoppalaki pois"
-
11:03
Karri Kivi hämmästelee SM-liigan paluumuuttajaseuraa – "Näin nopeasti… erinomaista!"
-
10:45
Julkisuudesta kadonnut Aku Hirviniemi tekee paluun keikkalavoille
-
10:41
Ukraina: Ainakin neljä kuollut Venäjän ohjusiskussa Odessan alueelle
-
10:36
Kommentti: Palloliitto teki karmean virheratkaisun Markku Kanervan suhteen
-
Lataa lisää