Max Verstappen iski paalupaikalle – Valtteri Bottaksen onnistuminen Lewis Hamiltonia vastaan valui hukkaan

Max Verstappen saalisti paalupaikan Red Bullin ensimmäisessä kotikisassa Steiermarkin GP:ssä. Valtteri Bottas onnistui lyömään tallikaverinsa Lewis Hamiltonin, mutta joutuu starttaamaan rangaistuksensa myötä sunnuntaina Itävallan kisaan viidennestä lähtöruudusta.

Verstappen tykitti aika-ajojen viimeistä edellisellä kierroksellaan ajan 1.03,841, josta Bottas pääsi viimeisellä yrityksellään alle kahden kymmenyksen päähän.

Hamilton ei onnistunut viimeisellä yrityksellään parantamaan aikaansa. Brittikuskin lyöminen ei kuitenkaan hyödytä Bottasta sunnuntain kisassa. Hänellä oli niskassaan kolmen lähtöruudun rangaistus perjantain treenien varikkosuoralla tapahtuneesta vaaratilanteesta. Sen myötä hän lähtee sunnuntain kisaan alustavasti viidennestä lähtöruudusta.

McLarenin Lando Norris oli neljäs ennen Red Bullin Sergio Perezia ja AlphaTaurin Pierre Gaslya. Bottas putoaa lähtöjärjestyksessä Perezin ja Gaslyn väliin.

Jo aika-ajon toisessa osiossa nähtiin jännittäviä hetkiä, kun kärkiautoista Verstappen, Bottas ja Hamilton tekivät jatkoon riittäneet ajat keskikovilla renkailla. Toinen osio määrittää sunnuntain kisastartin rengasvalinnan, mutta Itävallan radan pienet erot laittoivat varsinkin Mercedes-kuskit tiukalle. Bottas ja Hamilton onnistuivat toisella yrittämällä tekemään jatkoon riittäneet ajat vain kymmenyksen sisällä toisistaan.

Kimi Räikkösen vauhti osoittautui yhtä vaisuksi kuin lauantain harjoituksissa. Hän onnistui 18.sijalla jättämään taakseen vain selvästi sarjan hitaimmalla autolla ajavat Haas-kuskit Mick Schumacherin ja Nikita Mazepinin. Jatkopaikka jäi Räikkösellä lähes kolmen kymmenyksen päähän.

Räikkösen tallikaveri Antonio Giovinazzi oli jälleen suomalaista edellä aika-ajossa sijoituttuaan 15:nneksi. Ferrarilla oli Itävallassa isoja ongelmia. Charles Leclerc oli seitsemäs ja Carlos Sainz jäi sijalle 12.

Steiermarkin GP:n aika-ajojen tulokset:

Kuski

Talli

Aika/ero

1

Max Verstappen

Red Bull

1.03,841

2

Valtteri Bottas

Mercedes

+0,194

3

Lewis Hamilton

Mercedes

+0,226

4

Lando Norris

McLaren

+0,279

5

Sergio Perez

Red Bull

+0,327

6

Pierre Gasly

AlphaTauri

+0,395

7

Charles Leclerc

Ferrari

+0,631

8

Yuki Tsunoda

AlphaTauri

+0,673

9

Fernando Alonso

Alpine

+0,733

10

Lance Stroll

Aston Martin

+0,867

11

George Russell

Williams

1.04,671

12

Carlos Sainz

Ferrari

1.04,800

13

Daniel Ricciardo

McLaren

1.04,808

14

Sebastian Vettel

Aston Martin

1.04,875

15

Antonio Giovinazzi

Alfa Romeo

1.04,913

16

Nicholas Latifi

Williams

1.05,175

17

Esteban Ocon

Alpine

1.05,217

18

Kimi Räikkönen

Alfa Romeo

1.05,429

19

Mick Schumacher

Haas

1.06,041

20

Nikita Mazepin

Haas

1.06,192

Lue myös:

    Uusimmat