Lewis Hamiltonilta kova vastaus Max Verstappenille – onko Valtteri Bottaksella jakoa aika-ajoissa?

Vain Lewis Hamilton pystyi laittamaan kampoihin Max Verstappenin kovalle kierrosajalle Steiermarkin F1-kisan 3. harjoituksissa Itävallassa. Valtteri Bottaksella on iso vuori kiivettävään lauantain aika-ajoissa.

Mercedes-kuski Hamilton taikoi viimeisten harjoitusten nopeimmalla kierroksellaan tauluun ajan 1.04,369, jolla hän oli lopulta kaksi kymmenystä parempi toiseksi sijoittunutta Red Bullin Max Verstappenia.

Verstappenin loppuhetkien nopein veto poistettiin tuloslistalta hollantilaisen käytyä niukasti ulkona mutkasta 10, jossa rajojen sisäpuolella pysymistä tarkkaillaan erityisesti Itävallan radalla.

Valtteri Bottas oli harjoitusten kolmas. Hän hävisi tallikaverilleen Hamiltonille lähes puoli sekuntia. Hamiltonin sektoriajat antoivat kuitenkin ymmärtää, että brittikuski sai radan lopun pääsuoralle vetoapua edellä ajavasta autosta.

Bottas lähtee aika-ajoon niskassaan kolmen lähtöruudun rangaistus perjantain harjoituksissa varikkosuoralla aiheuttamastaan vaaratilanteesta. Rangaistus lisätään Bottaksen lauantain aika-ajotulokseen.

Kimi Räikkösen vauhti riitti treeneissä 15. sijaan. Tallikaveri Antonio Giovinazzin selvästi parempi vauhti kertoo, että Alfa Romeosta pitäisi irrota parempaakin aika-ajoissa.

Steiermarkin GP:n 3. harjoitukset:

Kuski

Talli

Aika/ero

Kierroksia

1

Lewis Hamilton

Mercedes

1.04,369

19

2

Max Verstappen

Red Bull

+0,204

16

3

Valtteri Bottas

Mercedes

+0,463

25

4

Sergio Perez

Red Bull

+0,657

21

5

Yuki Tsunoda

AlphaTauri

+0,781

23

6

Pierre Gasly

AlphaTauri

+0,929

22

7

Charles Leclerc

Ferrari

+0,971

21

8

Fernando Alonso

Alpine

+1,031

24

9

Lance Stroll

Aston Martin

+1,076

18

10

Sebastian Vettel

Aston Martin

+1,123

20

11

Antonio Giovinazzi

Alfa Romeo

+1,187

24

12

Esteban Ocon

Alpine

+1,307

22

13

Carlos Sainz

Ferrari

+1,329

22

14

George Russell

Williams

+1,494

23

15

Kimi Räikkönen

Alfa Romeo

+1,573

25

16

Mick Schumacher

Haas

+1,623

24

17

Daniel Ricciardo

McLaren

+1,747

20

18

Nicholas Latifi

Williams

+1,750

22

19

Lando Norris

McLaren

+2,285

19

20

Nikita Mazepin

Haas

+2,323

22

Lue myös:

    Uusimmat