Matti Mattsson on hyväkäytöksinen omatahtoinen urheilija, joka osaa olla kilpailussa kylmän viileä.
Joku kuvaa porilaista rauhalliseksi jättiläiseksi. Se onkin osuva määritelmä 195-senttisestä uimarista, joka kaikkien yllätykseksi ui MM-pronssia viime perjantaina Barcelonassa.
Sen jälkeen nuorukaisen elämä on ollut hullunmyllyä.
Tiistai-iltapäivänä Matti Mattsson, 19, istuu kahvilassa Porissa. On meneillään sponsoreille ja lähipiirille järjestetty kahvitilaisuus. Kohta uimari pääsee onniteltavaksi läheisen Eetunaukion kansanjuhlaan. Mitalin esittelyä on jo harjoiteltu viikonvaihteessa Porispere-rockfestivaalien lavalla. Mattsson arvioi mediarumban haastatteluineen vievän pari viikkoa.
Hän kuitenkin kertaa tunnollisesti kisaa.
- Jossain vaiheessa uinti vain alkoi kulkemaan, uimari tiivistää.
Valmentaja Tomi Pystynen myöntää, ettei hän finaaliaattona pystynyt enää keskittymään kuin itsensä rauhoittamiseen.
- Matille ei voinut näyttää omaa jännitystä. Kaikki oli mahdollista.
Isojen kisojen mies
Mattsson päätti 15-vuotiaana uida maailman huipulle.
- Tulokset parantuivat nopeasti, joten tajusin mahdollisuuteni, hän sanoo.
Laiskottelu loppui. Monivuotinen valmentaja, Porin Uimaseurassa vuosikymmeniä vaikuttanut, Heli Paalosalo muistelee valmennettavansa osanneen pikkupoikana myös lintsata.
- Kun silmä vältti, tylsät osiot jäivät tekemättä. Matti oli altaassa ihan normaali pikkupoika, Paalosalo paljastaa.
Mattssonista tuli kuitenkin isojen kilpailujen mies. Entisen valmentajan mukaan pikkukisoissa hän saattoi vetää puolitehoilla - ja voittaa silti.
- Matti ei pelkää huippuja. Kovassa kisassa hän saa itsestään kaiken irti, Paalosalo tietää.
Mitalikahveja nauttiva isä Arto Mattsson uskoo menestykseen vaikuttavan kyvyn keskittyä. Ja vesi tehtiin tutuksi jo pienenä.
- Kaikki lapsemme oppivat yhtä aikaa kävelemään ja uimaan, isä-Mattsson toteaa.
Matti Mattsson ottaa Eetunaukion satapäisen yleisönsä letkauttamalla perheen venereissuista, joissa hänet heitettiin veneestä parisataa metriä ennen rantaa.
- Siinä rantaan räpiköidessä tuli sitten otettua tuntumaa lajiin.