Mattiesko Hytönen lyttää lättäpyllyt
Mattiesko Hytönen ei tunnustaudu ikärasistiksi, mutta yleisesti ottaen hän ei allekirjoita Loka Laitisen toteamusta siitä, että nainen paranee vanhetessaan. Ikääntyneet suomalaisnaiset ovat hänen mukaansa usein liian laihoja, lättäpyllyisiä ja rääväsuisia.
− Synnyttäneillä naisilla on hirveä kiire laihduttaa itsensä samaan kuntoon kuin ennen raskauttaan. Ja homma menee överiksi. Lopputuloksena on lättänäpyllyisiä ja pienirintaisia naisia, joista minä en pidä, Mattiesko Hytönen toteaa.
Rääväsuut vastenmielisiä
Ikä tuo mukanaan rohkeutta sanoa ääneen oma mielipiteensä, mikä on Hytösen mielestä toisinaan hyvä asia. Hän kertoo arvostavansa esimerkiksi Kyllikki Forsselia ja Seela Sellaa juuri heidän rohkeutensa takia. Toisaalta rohkeus saattaa ilmetä rääväsuisuutena, varsinkin jos rohkea nainen on humalassa, ja se on Hytösen mielestä vastenmielistä.
− En ole koskaan nähnyt Hannele Lauria muuten kuin humalassa, hän kertoo ja lisää, että ennen kuin Lauri avaa suunsa hän pyrkii poistumaan paikalta.
Valioyksilö vanhenee kuin viini
Yleisesti ottaen vanheneminen ei paranna naista, mutta valioyksilöt ovat eri asia.
− Omassa elämässäni olen sitä mieltä, että eräs 39-vuotias, kapeauumainen, isorintainen ja hyväpyllyinen valioyksilö, jonka nimi on Heidi, vain paranee vanhetessaan.
Nuoretkin saavat osansa
Hytönen toteaa, että suomalaisnaisten lantion muoto on huono, joten nuoretkin lättäpyllyt saavat kuulla kunniansa.
− Saimi Hoyer saisi pitää viiden vuoden julkisuuspaaston. Sillä naisella ei ole mitään itsekritiikkiä, minkä kertoo jo eräs alastonkuva, jonka hänestä olen nähnyt, Hytönen sanoo.
Muutenkin ihmiset, joilla ei ole mitään uutta sanottavaa, saisivat Hytösen mielestä pysyä poissa lehtien sivuilta.
Myös Jenni Dahlman-Räikkösen kroppa saa Hytöseltä haukut.
− Luulisi, että Kimi Räikkösellä olisi paremman näköinen nainen. Hän on sentään miljonääri.
Uusimmat
-
00:16
Hyökkääjä kävi ohikulkijoiden kimppuun: Yksi kuollut ja yksi loukkaantunut Pariisin keskustassa
-
23:35
Yhdysvaltain puolustusministeri muistutti jälleen Israelia siviiliväestön suojelemisesta Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
23:07
Ensin Venäjän korkein oikeus kielsi HLBT-liikkeen toiminnan, nyt poliisi on tehnyt ratsioita seksuaalivähemmistöjen klubeihin Moskovassa
-
22:53
Dallas tekee karua jälkeä Tampa Baysta – NHL:n tähtivahti kieltäytyi vaihtokomennuksesta: "Pokkaa on"
-
22:49
Härski seksikommentti – ex-F1-kuski jätti isot rahat pöydälle
-
22:15
Mäkituomareille rajua kritiikkiä, norjalaistähti latoi täyslaidallisen kamalista olosuhteista – "Fyysisesti mahdotonta hypätä"
-
21:47
Vuonna 1996 Linnan juhlien vieraat hermoilivat uutta hittitanssia: "Macarenan myötä parketilla leijuu erotiikka"
-
21:29
Ukrainan entistä presidenttiä ei päästetty poistumaan maasta, Venäjä kasvattaa armeijaansa käyttämättä liikekannallepanoa – MTV seuraa sotaa
-
21:25
Sanna Marin otti kantaa yökerhon lavalla: "Tietyt suomalaiset tahot nielevät Venäjän syötin"
-
21:19
Hieno ele: Porilaisyleisö kunnioitti upealla tavalla vastustajaa – "Silmäkulmat kostuivat"
-
21:16
Maanjäristyksen jälkeen annettu tsunamivaroitus peruttiin Filippiineillä – poliisi: tsunamista liikkui valeuutisia
-
21:07
Tampereella Ratinan kauppakeskuksen kattoterassilla oleva sauna tuhoutui palossa – yksi loukkaantui lievästi
-
20:48
Lauri Marjamäki vähätteli Kärppien kammotappiota – Ville Peltonen ojensi toimittajaa
-
20:42
Prinssi William ja prinsessa Catherine loistivat punaisella matolla Ruotsin Victorian ja Danielin kanssa – loistokas ilta sai kuitenkin vaivaannuttavan alun
-
20:30
SM-liigahyökkääjä pudotti suru-uutisen – tunteikas tuuletus: "Puhtaasti hänelle"
-
20:20
Tulipalo muutti Tapparan pikkujoulusuunnitelmat
-
19:59
Veturin nosto venyy Tampereella – valmista pitäisi olla sunnuntaiaamuna
-
19:54
0–7: Kärpät häpäistiin ja nöyryytettiin pystyyn – SM-liigassa ladottiin jättilukemia
-
19:53
EM-kisojen alkulohkot arvottiin – nämä huippumaat odottavat Huuhkajien kohtaloa
-
19:51
Venäjän televisiossa naureskeltiin tiedustelupomon vaimon myrkytykselle: "Ehkä hän rikkoi lämpömittarin"
-
Lataa lisää