Matti, 66, laihdutti 25 kiloa – Olo kuin nuorella miehellä
128 kiloa. Niin paljon Matti Kauppiselle oli kertynyt elopainoa, kun hän päätti päästä liikakiloistaan lopullisesti eroon. Kolme vuotta ja lähes 30 kiloa myöhemmin 66-vuotias mies tuntee karistaneensa kilojen lisäksi vuosia.
Keväällä 2005 Matti Kauppinen katseli ihaillen, kun brittibändi The Shadows rokkasi lavalla Vuokatin Katinkullassa.
– Kuusikymppiset miehet olivat vielä täydessä iskussa. Silloin tajusin, että ei ole vielä minunkaan aika luovuttaa, Matti muistelee.
Aiemmin Matilla ei ollut kipinää painonpudotukseen, vaikka liikakiloja olikin kertynyt.
– Tuntui siltä, että tätähän tämä on kun tulee vanhaksi.
Ensimmäinen yritys ei onnistunut, eikä edes toinen, mutta vihdoin vuonna 2010 Matti otti itseään niskasta kiinni. 174 senttiä pitkän miehen painonpudotus alkoi 128 kilosta.
Matti kertoo hotkineensa leipää runsaasti aina ohimennen pitkin päivää ja nauttineen leivän päällä vielä reippaasti päällisiä. Painonpudotuksen myötä leipä sai jäädä, samoin peruna, makaroni ja makkara. Tilalle tuli lanttua, kaalia, porkkanaa, kukkakaalia, parsakaalia, vihreitä papuja, sipulia, kesäkurpitsaa, paprikaa, herneitä ja palvi- tai keittokinkkuja. Leivänhimon iskiessä Matti turvautui marjoihin ja hedelmiin.
– Aamiaiseksi voin laittaa esimerkiksi juurespaistosta, johon suikaloin eri kasviksia ja joskus lisään vähän jauhelihaa, Matti vinkkaa. Raejuuston kanssa maistuu esimerkiksi paprika, graavilohi tai kesäkurpitsa.
Matti alkoi sauvakävellä päivittäin, käydä salilla circuit-harjoittelemassa kolme tuntia viikossa ja kuntopiirijumpassa. Yhteensä liikuntaa kertyi 12 – 14 tuntia viikossa.
– Ajoissa nukkumaan ja varhain ylös sängystä. Aamulenkki ennen aamiaista, niin lähtee rasvanpoltto mukavasti käyntiin. Puoli tuntia kun on kulkenut, niin alkaa tuntua mukavalta. 45 – 50 minuuttia on sopiva mitta aamulenkille, Matti vinkkaa muille pudottajille.
Motivaatiota pitivät yllä tarkan päiväkirjan pitäminen projektista ja vanhat valokuvat. Tuloksia tuli nopeasti: seitsemässä kuukaudessa Matti karisti 24 kiloa.
– Alussa painonpudotus oli yllättävän helppoa. Aineenvaihdunta vilkastui, ja ensimmäiset seitsemän kuukautta menivät mukavasti.
Matti koki kuitenkin myös takapakkeja. Välillä motivaatio katosi ja kilot hiipivät takaisin, mutta marraskuussa 2011 hän oli pudottanut jo 32 kiloa ja oli kevyempi kuin vuosikausiin. Aluksi asetettu tavoite 76 kilosta tuntuu epärealistiselta, mutta 88 kilon tavoitepaino siintää yhä Matin mielessä.
– Yleensä ulkomaan matkoilla painoa tuppaa tulemaan lisää. Niinpä olen ottanut tavaksi tehdä matkoilla aamulenkin ennen aamiaista kulkemalla esimerkiksi 15 kerroksisen hotellin portaita. Ulkomailla on muutenkin mukava ulkoilla kun tarkenee. Parhaina päivinä on tullut käveltyä 30 000 askelta, Matti kehaisee.
Tällä hetkellä Matti painaa 103 kiloa, eli hän on takaiskuista huolimatta onnistunut pysyttelemään 25 kiloa keveämpänä kuin ennen elämänmuutostaan.
– Tuntuu siltä, kuin olisin nuortunut liki sen verran vuosia kuin on kiloja karissut.Jaksan taas tehdä kaikenlaisia juttuja, joihin en enää uskonut pystyväni, Matti iloitsee.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää