Mainos

Matkavakuutus turvaa sinut ja tavarasi reissussa

Joulu ja talviloma ovat suosittuja ajankohtia matkailulle. Suomalaiset reissaavat ahkerasti ulkomailla. Useimmiten suuntana on Viro, Espanja ja Ruotsi. Matkakuumeessa kannattaa huolehtia kunnon vakuutusturva lomamatkan ajalle.

– Perusohjeena on, että kaksi koti- tai ulkomaan matkaa vuodessa tekevälle on jatkuvasti voimassa oleva matkustajavakuutus edullinen ja kätevä vakuutusratkaisu. Se kattaa äkillisen sairastumisen tai loukkaantumisen aiheuttamien hoitokulujen lisäksi myös kuluja, joita aiheutuu matkan peruuntumisesta tai keskeytymisestä, kertoo kehityspäällikkö Ritva Alho Lähivakuutuksesta.

– Matkustajavakuutus on voimassa myös kotimaassa matkoilla, jotka tehdään vähintään 50 kilometrin etäisyydelle kotoa, työ- tai opiskelupaikasta tai vapaa-ajan asunnolta.

Vakuutuksetta matkaava maksaa itse

Moni suomalainen on edelleen siinä uskossa, että Suomen valtio on jotenkin vakuuttanut ulkomailla lomalla tai työmatkoilla liikkuvat kansalaisensa. Näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi äkillisen, vakavan sairastumisen tai loukkaantumisen vaatiman kotiinkuljetuksen kustannukset korvaa vain matkustajan ottama matkustajavakuutus.

– Jos matkailijalla ei ole vakuutusta, joutuu kuluista yleensä vastaamaan aivan itse. Tosin EU- ja ETA-maissa matkailija on oikeutettu samaan julkiseen sairaanhoitoon kuin kyseisen maan asukkaatkin, mutta tätä varten on muistettava hankkia ennen matkaa Kelan toimistosta eurooppalainen sairaanhoitokortti, Alho muistuttaa. Hoidon taso ja saatavuus kuitenkin vaihtelevat maittain, eikä se ole aina sitä, mihin suomalaiset ovat tottuneet.

Yksinkertainen keino varmistaa paras mahdollinen hoito matkalla sattuvien tapaturmien ja sairauksien varalta on ottaa matkustajavakuutus. Hoitokulut korvataan ilman omavastuuta ja ilman euromääräistä ylärajaa. Sairaalamaksut saattavat olla joissakin maissa kuten USA:ssa todella korkeita.

Matkavakuutus on vapaaehtoinen henkilövakuutus, joka koostuu matkustaja- ja matkatavaravakuutuksesta. Matkailija voi valita molemmat tai vain toisen vakuutusturvan. Matkatavaravakuutus sisältää aina myös matkavastuuvakuutuksen. Sen perusteella korvataan matkailijan ulkopuolisille aiheuttamia vahinkoja, jos esimerkiksi laskettelurinteessä törmää toiseen hiihtäjään ja tämä loukkaantuu.

Jos matkalla sairastut tai loukkaannut niin vakavasti, että tarvitset esimerkiksi ambulanssilennon kotimaahan, järjestyy tämä erityisen matkahätäpalvelun kautta.

Sieltä saat apua ympäri vuorokauden omalla äidinkielelläsi sairaanhoitoon liittyvissä erityisjärjestelyissä.

Artikkelin tarjoaa: Lähivakuutus

Artikkelin tarjoaa:
Lähivakuutus

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.