Martan synninpäästö joulupöytään: Myös valmisruoat käyvät!

Joulu tulee, vaikka pöydässä olisi valmisruokaa.
Julkaistu 18.12.2011 19:00

Tuntuuko joulumenyyn kattaminen ylivoimaiselta? Ei tämän jälkeen. Uudenmaan Marttojen toiminnanjohtaja Anne Lempinen työntää lusikkansa soppaan.

Se, miten paljon aikaa jouluruokien tekeminen nielee, on itsestä kiinni.

– Jos ostetaan lanttu ja ruvetaan tekemään laatikkoa alusta alkaen, niin kyllähän siihen kuluu aikaa ja vaivaa. Itse esimerkiksi pakastan soseet ja nostan ne sulamaan muutamaa päivää ennen joulua, Anne Lempinen kertoo.

Kaikki eivät kuitenkaan jaksa, voi tai halua tehdä kaikkea itse. Se on täysin hyväksyttävää.

– Eiväthän vaikka vanhat ihmiset välttämättä enää edes saa mitään otetta lantusta, Lempinen huomauttaa.

Älä häpeä ostaa valmista

Jos lantun selättäminen ottaa kaaliin, osta kaupasta valmis laatikko.

Martta suosittelee helpottamaan joulua ostamalla kaupoissa myytäviä valmiita juuressoseita tai – kamala sentään – valmisruokia!

– Totta kai valmisruoat käyvät! Ei niissä ole mitään pahaa, ja ainahan niitä voi myös itse parannella. Voi myös tehdä jonkin ruoan itse ja ostaa jotain toista kokonaan valmiina.

Eikä sitten liioitella siinä ruoan hamstraamisessa.

– Laatikoita ei viitsi useasti lämmittää, eivätkä ne edes maistu montaa päivää hyvältä. Itse olen pitänyt vuodesta 2005 asti omaa joulukirjaa, johon olen jokavuotisen joulukortti- ja lahjalistan lisäksi kirjoittanut itselleni muistiin: "älä tee enää niin paljon sitä lanttulaatikkoa!".

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com ja Lehtikuva

Muutos perinteiseen sukujouluun? Näin siitä ilmoitat ja näin sen hyväksyt!

Martta neuvoo: Muista ostaa nämä jouluksi kaupasta

Teitkö jo tämän? Katso joulun tarkistuslista!

Näin jouluna kuuluu saunoa!

Tuoreimmat aiheesta

Studio55