Marinin esikunta valmistelee JSN-kantelua Seiskan jutusta – jutussa käsiteltiin pääministerin muuttuneita lentosuunnitelmia

Marinin erityisavustaja: "Juttu on kauttaaltaan pääministeriä leimaava."

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) esikunnassa valmistellaan kantelua Julkisen sanan neuvostoon (JSN) Seiska-lehden jutusta, jossa käsitellään pääministerin muuttuneita lentosuunnitelmia.

Seiska kertoi perjantaina, että Flow-festivaaleille elokuussa osallistuneen Marinin oli määrä alun perin lentää festivaaliviikonlopun sunnuntaiaamuna Osloon, mutta pääministeriä ei tuolla lennolla nähty. Marinin kerrottiin osallistuneen festivaaleille sen perjantai- ja lauantaipäivinä. Seiskan jutussa annettiin ymmärtää, että syy aamulennon siirtymiseen saattoi olla juhliminen Flow-festivaaleilla.

Seiska korjasi myöhemmin perjantaina verkossa julkaistua juttuaan. Jutusta korjattiin muun muassa tieto siitä, että peruttu lento olisi ollut aamulento.

– Pääministerin ei ole missään vaiheessa ollut tarkoitus lähteä Osloon sunnuntaiaamuna, eikä hänelle ole ollut varattuna paikkaa sunnuntaiaamun Oslon lennolta, kertoi perjantaina STT:lle Marinin erityisavustaja Iida Vallin.

Hänen mukaansa Marinin työmatkan aikataulu muutettiin keskiviikkona, kun Osloon suuntautuvan matkan aikataulut tarkentuivat. Aiemman suunnitelman mukaisesti pääministerille oli Vallinin mukaan varattu menolento sunnuntai-illaksi.

Marin lensi lopulta Osloon Pohjoismaiden pääministerien kesäkokoukseen maanantaina Puolustusvoimien koneella, eli samana päivänä kuin kokous järjestettiin.

– Aikataulumuutoksen ja reittilentojen saatavuuden vuoksi pääministeri Marin on matkustanut maanantaina 15.8. menomatkan Helsinki–Oslo Puolustusvoimien koneella ja paluumatkan Oslo–Helsinki-reittilennolla, Vallin kertoi STT:lle sähköpostitse.

– Koska matkoihin liittyvät aikataulumuutokset ovat tavanomaisia, niihin varaudutaan hyödyntämällä muutos- ja peruutuskelpoisia lentolippuja sekä majoitusvaihtoehtoja, kuten myös tällä kertaa, erityisavustaja jatkoi.

Tieto turvatarkastuksesta poistettiin

Vallin kertoi perjantaina Twitterissä, että Seiskan-jutusta tehdään kantelu Julkisen sanan neuvostolle. Hän vahvisti asian STT:lle perjantai-iltapäivänä.

– Käymme parhaillaan läpi sekä nettijuttua että printtijuttua ja olemme edelleen tekemässä valitusta. Juttu on kauttaaltaan pääministeriä leimaava, Vallin kirjoitti.

Seiskan jutun printtiversio on otsikoitu "Erikoinen päätös Sanna Marinin bileputkelle. Vaihtoi reittilennon armeijan koneeseen".

Jutussa väitettiin, että turvamiehet olisivat tehneet turvatarkastuksen koneeseen, johon Marinia olisi turhaan odoteltu. Verkossa julkaistua juttua korjattiin perjantaina myös tältä osin. Jutusta poistettiin tieto siitä, että koneeseen olisi tehty turvatarkastus.

Myös jutun otsikkoa muutettiin.

Kantelun JSN:lle voi tehdä kuka tahansa. Kaikki kantelut tutkitaan, mutta kaikkia niitä ei oteta käsittelyyn.

Lue myös:

    Uusimmat