Marin Ylen A-studiossa: Puollan sitä, että koronapassi otettaisiin käyttöön työpaikoilla

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi Ylen A-studiossa kannattavansa mahdollisuutta koronapassin käyttöönottoon työpaikoille.

– Olen itse sitä mieltä, että koronapassi pitäisi pystyä ottamaan työpaikoilla käyttöön.

– Tämä on asia, jota tällä hetkellä selvitetään. Se ei ole juridisesti helppo kysymys, sillä ihmisellä on oikeus myös työhön ja toimeentuloon.

Marinin mukaan on kuitenkin huomioitava samalla kanssaihmisten terveyden suojaaminen. Tästä syystä Marin puoltaa passin käyttöönottoa.

Näin ministeri Krista Kiuru perustelee hoitajien rokotepakkoa 2:21
Katso myös: Hallitus esitti eduskunnalle tänään keskiviikkona hoitoalalle niin kutsuttua rokotuspakkoa. Näin ministeri Krista Kiuru perustelee hoitajien rokotepakkoa.

Hätäjarru päälle?

Haastattelussa Marin kertoo olevansa tällä hetkellä huolissaan koronatilanteesta erityisesti terveydenhuollon kantokyvyn osalta, mutta vielä ei ole aika iskeä hätäjarrua päälle.

– Rajoitustoimet ovat poikkeustila yhteiskunnassa, eikä niitä voi ottaa kevyesti käyttöön, summaa Marin.

Pääministeri Marin puhuu eduskunnassa illanvietostaan syntyneestä kohusta 23:46
Näin pääministeri Marin kommentoi illanvietostaan syntynyttä kohua: "Haluan nyt vastata kaikkiin kysymyksiin"

Lue myös:

    Uusimmat