Marin: Arvostan Saarikon pahoittelua, mutta asia on saanut liian isot mittasuhteet

Annika Saarikko pahoittelee eilen käyttämäänsä sanavalintaansa pääministeri Marinista:"Olen sitä pahoitellut hänelle" 1:00
Näin Saarikko kommentoi sanavalintaansa median edessä.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoo arvostavansa sitä, että valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) on pahoitellut hänelle sanavalintojaan hallituksen eripurasta EU:n taksonomia-kysymyksessä.

Marinin mielestä asia on kuitenkin saanut vähän liiankin isot mittasuhteet.

Hänen mukaansa hallituksessa on toimivat välit ja yhteistyö.

Marinin sanoin asiassa pyrittiin löytämään yhteistä näkemystä. Hänen mukaansa puolueiden kannat olivat kuitenkin niin kaukana toisistaan, että viisikon kesken oli sovittu, että hallituksen enemmistön kanta on hallituksen kanta.

Saarikko kertoi aikaisemmin tänään pahoitelleensa eilistä sanavalintaansa pääministerille.

– Eilinen sanavalintani pääministerin toiminnasta oli huonosti valittu ja olen sitä pääministerille pahoitellut.

Lue myös:

    Uusimmat