Maria Sid kärsii pukeutumiskomplekseista trendikkäässä Tukholmassa

Näyttelijä-ohjaaja Maria Sid on asunut Tukholmassa yhteensä vuoden verran. Hän esitti pääroolia ruotsalaisessa Livet i Fagervik -draamasarjassa. Tällä hetkellä Sid keskittyy töihinsä Helsingissä, mutta ensi kevääksi hän suunnittelee suuntaavansa taas länteen. Tukholmaa Sid kuvailee rennoksi ja kodikkaaksi suurkaupungiksi.

− Onhan Tukholma tietyllä tavalla paljon eurooppalaisempi kuin Helsinki, Maria Sid vertaa.

Hän ei kuitenkaan tarkoita, että Helsinki olisi enää mikään takapajula. Helsinki on Sidin mielestä nykyisin hyvin trendikäs paikka, jota tukholmalaisetkin pitävät hienona design-kaupunkina.

− Tunnelma Tukholmassa on kuin suurkaupungissa. Paitsi, että siellä ei ole pelottavaa. Parasta kaupungissa ovat sen rentous ja kauneus, Sid summaa.

Kaunista arkkitehtuuria ja paljon ravintoloita

Sidin Tukholman koti oli Söderissä, joka tunnetaan kulttuuriväen kaupunginosana.

− Söderissä on hirveästi kahviloita, jotka toimivat näyttelijöiden ja muusikoiden olohuoneina, Sid kertoo.

Jos siis haluaa bongailla ruotsalaisia julkkiksia, kannattaa suunnata Söderin kuppiloihin aamukahviaikaan. Ravintoloita ja kahviloita on muutenkin enemmän kuin Helsingissä. Sid pohtii, että se saattaisi johtua siitä, että Tukholmassa on paljon maahanmuuttajia.

− Esimerkiksi libanonilaisia ravintoloita on paljon, ja pienistä paikoista saattaa löytää suhteellisen edullista ruokaa.

Kahviloissa ja ravintoloissa istumisen lisäksi Sid suosittelee kävelemistä. Hänellä itsellään oli tapana kävellä töihin. Työmatka kaupunginläpi kesti tunnin, mutta se ei haitannut, koska reitti oli hieno.

− Tukholma on älyttömän kaunis kaupunki, hän toteaa.

Hyvin pukeutuvia miehiä

− Tukholmalaiset pukeutuvat rennon näköisesti, mutta asu on kuitenkin aina mietitty, Sid selostaa.

Hän kertoo, että pukeutumisen juju on siinä, että käytetään hirveästi energiaa siihen, että näytettäisiin rennolta ja siltä, kuin vaivaa pukeutumiseen eteen ei olisi nähty lainkaan. Myös miehet miettivät vaatetustaan − paljon enemmän kuin Helsingissä.

− Tukholmalaisten kanssa tulee helposti pukeutumiskompleksi, loppuajan kuljinkin aina verkkareissa, Sid nauraa.

Studio55/Elina Rantalainen

Lue myös:

    Uusimmat