Mari löysi maasta kaksi ilmapalloa ja huomasi sitten mukana olevan tsemppikirjeen: "Kun avasimme viestin, vain tuijotimme leuat auki"
Mari löysi rannalta ihastuttavan tsemppiviestin, joka oli lähtenyt matkaan kuusi päivää aiemmin.
"En tiedä, kuka tän löytää, jos tää edes pääsee jonnekin ilman, että tää pallo poksahtaa..."
Näin alkaa 14-vuotiaan Alisan viesti, jonka todella löysi joku – nimittäin Mari Nalli Keuruulta.
Palloissa mukaan sään jo haalistama teksti: AVAA
Mari, 25, oli kävelyllä satamassa ystäviensä kanssa, kun keväinen retki muuttui löytöretkeksi.
– Satamassa on uusi laituri, jota olimme kavereiden kanssa katsomassa. Kun lähdimme pois, huomasin rannassa kaksi helium-palloa tarttuneena kiviin, Mari muistaa.
Hän nappasi pallot mukaansa. Se tuntui kuin lahjalta – Mari oli juhlinut syntymäpäiväänsä juuri edellisenä päivänä.
– Ajattelin, että tässä onkin minulle synttäripallot. Ehdin kanniskella niitä varmaan satoja metrejä, ennen kuin huomasin, että pallossa roikkuu joku kapulan tyylinen, Mari kuvaa.
Tarkemmin katsoessa ohuessa kapulassa luki säät jo hieman haalistama teksti: AVAA.
"Tää maailmankaikkeus tarvii sua, älä koskaan luovuta"
Mari teki työtä käskettyä ja avasi pallon sisältämän viestin. Se paljasti, että pallot on laskettu matkaan kuusi päivää aiemmin Tampereelta. Lähettäjäksi nimettiin 14-vuotias Alisa.
Se, mitä hän oli kirjoittanut, kosketti Marin sydäntä.
– Haluun vaan sanoo, että oot ihana! Tää maailmankaikkeus tarvii sua, älä koskaan luovuta! Me ei ehkä koskaan tavata, mutta tiedän, että sä ansaitset kultaa, viestissä luki.
Mari liikuttui kirjeen kauniista sanoista ja toivoi, että voisi kiittää. Silloin ystävä keksi idean: pallon viestistähän voisi jakaa kuvan Facebookissa.
– Olisi ihan huippua, jos Alisan saisi tavoitettua. Viesti oli niin hellyttävä, Mari kuvailee.
"Kerroin, että hänen tyttärellään on sydän kohdallaan"
Kuva ja kirjeen teksti lähtivät pian leviämään. Sitten Mari sai viestin Alisan äidiltä.
– Muutaman sanan vaihdoimme äidin kanssa. Hän kertoi, että Alisa tykkää yllättää ja tehdä kivoja tekoja. Kerroin, että hänen tyttärellään on sydän kohdallaan, Mari kehuu.
Äiti välitti myös viestin Alisalta.
– Oon tosi, tosi iloinen, että se toi vastaanottajalle niin paljon iloa! Kaikkien pitäisi saada oot ihana -kirjeitä elämässään, Alisa viestitti somen kautta kirjeen löytäneille.
Vapautetut ilmapallot ovat hauska näky, mutta ne saattavat päätyä myös mereen tai luontoon. Tsemppiviestejä voi jakaa kanssaihmisille esimerkiksi jättämällä post-it-lappuja kaupan ilmoitustaululle, tai vaikkapa postikorttina kirjan väliin!
"Oli huippua löytää viesti juuri päivää synttäreiden jälkeen"
Sosiaalisen median kautta Alisan alulle panema hyvä mieli pääsi leviämään. Mari kiitteleekin nuorta ideasta.
– Oli huippua löytää viesti juuri päivää synttäreiden jälkeen. En ole ikinä löytänyt edes pullopostia! Kun avasimme viestin, vain tuijotimme leuat auki, hän nauraa.
– Minulle tuli todella hyvä mieli tästä, ja varmasti hänellekin, kun hän sai tietää, että viesti on päätynyt Keuruulle asti ja joku todella sai siitä itselleen hyvää mieltä.
Uusimmat
-
05:00
Sotaharjoitus on häirinnyt radiolähetyksiä – luukuttavat sankariheviä
-
04:51
Intian junaturma: Yli 200 kuollut ja noin 900 loukkaantunut
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:46
Intiassa vakava junaturma: Ainakin 50 kuollut, 500 loukkaantunut
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
Lataa lisää