Manninen kiitää Thaimaassa kohti kaksoismestaruutta

Johanna Manninen, kuva: MTV3
Johanna Manninen, kuva: MTV3MTV3
Julkaistu 10.08.2007 17:33(Päivitetty 10.08.2007 18:56)

Johanna Mannisesta ollaan kruunaamassa maailman tämän hetken nopeinta naisopiskelijaa. Manninen juoksi opiskelijoiden universiadeissa Bangkokissa nopeimmat ajat naisten 100 metrin alkuerissä ja puolivälierissä.

Alkueränsä Manninen rullasi voitokkaasti ajalla 11,53 lievään (-0,6 m/s) vastatuuleen. Puolivälierässä vastatuuli yltyi (-0,9), mutta Manninen paransi aikana 11,36:een. Hyvässä myötäisessä Manninen voisi siis välierissä nappisuorituksella hätyytellä Helinä Marjamaan vuonna 1983 juoksema Suomen ennätystä 11,13.

- Täytyy myöntää, että Suomen ennätys on siellä hiljaisesti mieleen piirrettynä. Emme kuitenkaan ajattele sitä, vaan keskitymme arvokisoissa menestymiseen, Mannisen henkilökohtainen valmentaja Miska Viiri kertoi.

- Suoritus oli sellainen 99-prosenttinen rento maksimijuoksu. Rata oli perjantaina kuivempi ja nopeampi kuin (torstain) pikaviestissä, silloin se imi kaiken sateen itseensä kuin pesusieni, Viiri jatkoi.

Heidi Hannula ylsi myös 100 metrin välieriin. Alkuerässä vastatuuli pudotti ajan 11,99:een ja puolivälierässä 11,88:aan.

- Heidi kiihdytti aivan loistavasti. Lopussa hänen piti vähän passailla,sillä lonkan koukistajalihas on himpun verran vaivannut pikaviestin jälkeen, Viiri selvensi.

Torstaina naisten pikaviestikultaa juhlinut Manninen on universiadien tilastokärki 100 metrillä tänä kesänä juoksemallaan ennätyksellään 11,27. Mannisen voittokulkua uhkaa lähinnä Ukrainan Olena Tshebanu, joka parhaimmillaan on myötätuuleen juossut peräti 11,19. Tshebanu voitti alkueränsä ajalla 11,68 ja puolivälieränsä ajalla 11,51.

Suomalaisista miesopiskelijayleisurheilijoista Osku Torro ylitti korkeuden karsinnassa kolmannella yrityksellään 220 senttiä ja selviytyi finaaliin. Suomen toinen edustaja Jussi Viita sijoittui 38 kilpailijan karsinnassa 17:nneksi tuloksella 215 ja karsiutui finaalista.

Opiskelijoiden universiadit, 2. päivä, Bangkok, Thaimaa::

Loppukilpailut:

Miehet:

110 m aj (-0,2):
1) Serhii Demidjuk Ukraina 13,33, 2) Ji Wei Kiina 13,57, 3) Anselmo Gomes da Silva Brasilia 13,58, 4) Emanuele Abate Italia 13,62, 5) Eder Antonio Souza Brasilia 13,62, 6) Jevgeni Borisov Venäjä 13,63, 7) Maksim Lynsha Valko-Venäjä 13,66, 8) Justin Merlino Australia 13,91.

Naiset:

100 m aj (-0,3):
1) Jauhenija Valadzko Valko-Venäjä 13,03, 2) Nevin Yanit Turkki 13,07, 3) Jevgenia Shnigur Ukraina 13,08, 4) Anastasia Vinogradova Kazakstan 13,12, 5) Natalia Ivoninskaja Kazakstan 13,13, 6) Eline Berings Belgia 13,17, 7) Andrea Miller Uusi-Seelanti 13,20, 8) Yenima Arencibia Kuuba 13,33.

Seiväs:
1) Aleksandra Kirjashova Venäjä 440, 2) Kristina Gadschiew Saksa 440, 3) Nicole Büchler Sveitsi 435, 4) Kelsie Hendry Kanada 430, 5) Roslinda Samsu Malesia 420, 6) Dimitra Emmanouil Kreikka 420, 7) Floe Kühnert Saksa 415, 8) Zhou Yang Kiina 415, 9) Joana Costa Brasilia 415, 10) Slavica Semenjuk Serbia 410, 11) Sandra Tavares Portugali 410, Charmaine Lucock Australia ilman tulosta (400).

Pituus:
1) Olga Rypakova Kazakstan 685 (-0,7), 2) Jelena Sokolova Venäjä 661 (+0,4), 3) Stylianm Pilatou Kreikka 652 (-0,3), 4) Jung Soon Ok Etelä-Korea 650 (+0,2), 5) Anna Nazarova Venäjä 650 (+0,2), 6) Lauren Boden Australia 640 (-0,1), 7) Oleksandra Stadnjuk Ukraina 639 (-0,3), 8) Veranika Shutkova Valko-Venäjä 638 (+0,5), 9) Elysee Vesanes Ranska 632 (-0,3), 10) Jana Veldakova Slovakia 630 (+0,2), 11) Volha Tsjargejenka Valko-Venäjä 627 (+0,8), 12) Valeria Canella Italia 623 (+0,7), 13) Nina Kolaric Slovenia 616 (-0,3).

Kuula:
1) Irina Tarasova Venäjä 17,46, 2) Julia Leantsjuk Valko-Venäjä 17,20, 3) Magdalena Sobieszek Puola 16,88, 4) Simone du Toit Etelä-Afrikka 16,80, 5) Jessica Cerival Ranska 16,75, 6) Lin Chia-ying Taiwan 16,19, 7) Alla Denisenko Venäjä 15,48, 8) Sivan Jean Israel 15,17, 9) Sivan Abali Israel 14,80, 10) Anu Teesaar Viro 14,55.

Moukari:
1) Darja Ptshelnik Valko-Venäjä 68,74, 2) Eileen O4Keeffe Irlanti 68,46, 3) Lenka Ledvinova Tshekki 66,41, 4) Laetitia Bambara Ranska 65,34, 5) Martina Danisova Slovakia 64,95, 6) Anna Bulgakova Venäjä 64,83, 7) Maria Smaljatshkova Valko-Venäjä 64,53, 8) Vanda Nickl Unkari 63,20, 9) Silvia Salis Italia 62,18, 10) Inna Sajenko Ukraina 62,05, 11) Katarzyna kita Puola 60,43, 12) Eva Orban Unkari 60,19. (22 kilpailijaa.)

7-ottelu (100 m aj, korkeus, kuula, 200 m, pituus, keihäs, 800 m):
1) Viktorija Zemaityte Liettua 5971 (14,49, 184, 13,61, 25,15, 604, 45,26, 2.24,70), 2) Sara Aerts Belgia 5904 (13,44, 172, 12,61, 24,42, 587, 39,87, 2.18,24), 3) Zhanna Melnitshenko Ukraina 5852 (13,78, 178, 12,59, 24,51, 631, 34,41, 2.25,47), 4) Natalia Kotova Venäjä 5819 (13,88, 178, 13,37, 24,93, 604, 36,17, 2.24,00), 5) Anna Nikitenko Venäjä 5671 (15,40, 184, 12,12, 25,75, 624, 33,50, 2.14,72), 6) Elisa Trevisan Italia 5657 (14,33, 166, 13,90, 25,46, 609, 41,04, 2.27,63), 7) Blandine Maisonnier Ranska 5619 (14,41, 169, 11,41, 25,46, 626, 35,17, 2.15,59), 8) Marina Parhomenka Valko-Venäjä 5603 (14,18, 157, 13,13, 24,78, 616, 32,86, 2.16,17), 9) Zita Ovari Unkari 5447, 10) Claudine Müller Sveitsi 5328. (14 kilpailijaa.)

Puolivälierät (suomalaislajit):

Naiset:

100 m (erien 4 parasta välieriin):

1. erä (-0,9): 1) Johanna Manninen Suomi 11,36, 2) Audra Dagelyte Liettua 11,60, 3) Irina Shepetjuk Ukraina 11,69, 4) Maja Golub Kroatia 11,73, 5) Nongnuch Sanrat Thaimaa 11,98, 6) Anna Boyle Irlanti 12,03, 7) Nina Kovacic Slovenia 12,28, Thandiwe Vilakazi Etelä-Afrikka hylättiin vilppilähdön vuoksi.

2. erä (-0,3): 1) Olena Tshebanu Ukraina 11,51, 2) Maria Aurora Salvagno Italia 11,66, 3) Lina Jacques-Se'bastien Ranska 11,73, 4) Sabina Veit Slovenia 11,78, 5) Celiangely Morales Puerto Rico 11,92, 6) Sonia Tavares Portugali 11,99, 7) Lin Yi-chun Taiwan 12,10, 8) Maty Salame Senegal 12,28.

3. erä (-0,5): 1) Yuna Mekhti-Zade Venäjä 11,61, 2) Edita Lingyte Liettua 11,83, 3) Cindy Stewart Etelä-Afrikka 11,88, 4) Ailis McSweeney Irlanti 11,92, 5) Saliha Özyurt Turkki 12,01, 6) Audrey Alloh Italia 12,02, 7) Orranut Klomdee Thaimaa 12,10, 8) Zssfia Rszsa Unkari 12,23.

4. erä (-1,4): 1) Tao Yu-jia Kiina 11,74, 2) Natalia Murinovitsh Venäjä 11,78, 3) Thaossa Presti Brasilia 11,85, 4) Heidi Hannula Suomi 11,88, 5) Natacha Vouaux Ranska 11,90, 6) Momoko Takahashi Japani 11,98, 7) Burcu Sentürk Turkki 12,26, 8) Mirjam Liimask Viro 12,31.

Alkuerät (suomalaislajit):

Naiset:

100 m, alkuerät (erien 4 parasta ja 4 aikavertailusta puolivälieriin):

1. erä (-1,2): 1) Cindy Stewart Etelä-Afrikka 11,93, 2) Ailis McSweeney Irlanti 12,13, 3) Burcu Sentürk Turkki 12,29, 4) Mirjam Liimask Viro 12,35, 5) Khurshida Khatun Bangladesh 14,61, 6) Ali Sidra Syed Pakistan 16,44.

2. erä (-0,6): 1) Johanna Manninen Suomi 11,53, 2) Audra Dagelyte Liettua 11,63, 3) Celiangely Morales Puerto Rico 11,84, 4) Audrey Alloh Italia 11,94, 5) Zssfia Rszsa Unkari 12,20.

3. erä (-0,3): 1) Natacha Vouaux Ranska 11,85, 2) Edita Lingyte Liettua 11,87, 3) Thandiwe Vilakazi Etelä-Afrikka 12,02, 4) Nongnuch Sanrat Thaimaa 12,14, 5) Nina Kovacic Slovenia 12,38.

4. erä (-0,8): 1) Sabina Veit Slovenia 11,94, 2) Thaossa Presti Brasilia 11,98, 3) Saliha Özyurt Turkki 12,07, 4) Lin Yi-Chun Taiwan 12,20, 5) Maty Salame Senegal 12,36.

5. erä (-2,0): Olena Tshebanu Ukraina 11,68, 2) Maria Aurora Salvagno Italia 11,82, 3) Lina Jacques-Sebastien Ranska 12,01, 4) Orranut Klomdee Thaimaa 12,29, 5) Amanda Choo Singapore 12,63.

6. erä (-0,4): 1) Yuna Mekhti-Zade Venäjä 11,71, 2) Tao Yujia Kiina 11,92, 3) Maja Golub Kroatia 11,95, 4) Sonia Tavares Portugali 12,00, 5) Momoko Takahashi Japani 12,09.

7. erä (-1,8): 1) Natalia Murinovitsh Venäjä 11,76, 2) Irina Shepetjuk Ukraina 11,66, 3) Heidi Hannula Suomi 11,99, 4) Anna Boyle Irlanti 12,13, 5) Millysand de la Paz Hollannin Antillit 12,61.

Miehet, korkeus, karsinta (karsintaraja 223):
1-3) Kyriakos Ioannou Kypros, Viktor Shapoval Ukraina ja Aleksandr Shustov Venäjä 220, 4) Konstantmnos Baniotis Kreikka 220, 5) Oleksandr Nartov Ukraina 220, 6-8) Martyn Bernard Britannia, Tsao Chih-hao Taiwan ja Liam Zamel-Paez Australia 220, 9-11) Peter Horak Slovakia, Hikaru Tsuchiya Japani ja Osku Torro Suomi 220 (210-o, 215-o, 220-xxo), ...17) Jussi Viita Suomi 215 (200-o, 210-xxo, 215-xxo, 220-xxx).

Torro selvityi finaaliin, Viita karsiutui.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu