Joni Siikavirta on työskennellyt potilasvahinkojen parissa rapiat 14 vuotta. Ensin hän toimi reilut neljä vuotta potilasvahinkolautakunnan lakimiehenä, nykyään Siikavirta pyörittää omaa toimistoa, jonka asiakkaita ovat potilas- tai lääkevahingosta korvausta hakevat asiakkaat. Kymmenen vuotta pyörineessä toimistossa on viisi työntekijää, potilas- ja lääkevahinkojuttuja on hoidettu noin tuhat.
– Potilasvahinkoja sattuu erilaisille ihmisille kaikenlaisissa sairauksissa ja hoidon eri vaiheessa. Muuta yhteistä tekijää ei ole kuin vain se, että potilasvakuutuskeskuksen päätös on meille tulevan ihmisen mielestä mennyt väärin, Siikavirta kertoo työstään.
Potilasvahinkolautakunnassa käsitellään Siikavirran mukaan noin 1200 juttua vuodessa. Hakemuksista vain pieni osa menee läpi.
– Vuosi sitten sain lautakunnan puheenjohtajalta sellaisen tiedon, että läpimenoprosentti on mennyt alaspäin. Se oli aiemmin noin 20 ja nyt kuulemma lähellä 15 prosenttia.
Siikavirran mukaan onkin selvää, että ihmiset tarvitsevat apua korvaushakemustensa tekemiseen. Siksi hän "loikkasi" hakemusten käsittelijästä hakijoiden puolustajaksi.
– Meidän ajamissamme tapauksissa päätös on muuttunut hakijalle kokonaan tai osittain myönteiseksi noin 45 prosentissa. Tapausten tutkimiseen pitää käyttää aikaa ja energiaa. Silloin lautakuntakin joutuu tutkimaan tapauksen tarkemmin ja korvattava vahinko löytyy helpommin.
Potilaat pelkäävät hoidon kärsivän
Siikavirralla on selvä käsitys siitä, miten systeemi toimii ja miten sen pitäisi toimia.
Yksi iso ongelma on hänen kokemuksensa mukaan se, että ihmiset eivät ilmoita potilasvahinkoja tarpeeksi edes ensimmäiseen asteeseen eli potilasvakuutuskeskukselle.
– Ihmisillä on joskus valitettavasti aiheellinenkin pelko siitä, että hoito kärsii tai he saavat huonompaa kohtelua sairaalassa, jos he tekevät vahinkoilmoituksen. Korvaushakemuksia pitäisi mielestäni tehdä paljon nykyistä enemmän.
Järjestelmässä isoja ongelmia
Hoitovirhettä epäilevä tekee ensin korvaushakemuksen potilasvakuutuskeskukseen.
– Potilasvakuutuskeskus käsittelee havaintojeni mukaan asiat liian kevyesti. Siellä ei tutkita tapauksia tarpeeksi huolellisesti eikä käytetä tarpeeksi aikaa ja resursseja. Siksi potilasvahinkojakaan ei löydetä.
Jos potilasvakuutuskeskus ei hyväksy korvaushakemusta, voi siitä valittaa potilasvahinkolautakuntaan. Siihen keinot sitten käytännössä tyssäävätkin.
– Kolmas iso ongelma on se, että muutosta voi hakea ainoastaan potilasvahinkolautakunnasta. Lautakunnassa käsittelyt ovat puhtaasti kirjallisia ja suurin osa ratkaisuista käsitellään sivutoimisen henkilöstön voimin.
Siikavirran mielestä Suomeen pitäisikin ehdottomasti saada sellainen potilasvahinkolautakunta, jossa työntekijät olisivat päätoimisia.
– Näin voitaisiin varmistaa, että laatu olisi varmasti niin hyvä kuin mahdollista, koska muita muutoksenhaku keinoja ei käytännössä ole.
Kirjallinen käsittely ei riitä
Potilasvahinkolautakunnan päätökset voi vielä viedä oikeuteen. Siikavirran mukaan mahdollisuus on kuitenkin lähinnä teoreettinen.
– Käräjäoikeuskäsittely ei ole realismia. Potilasvahinkoasioita käsitellään käräjäoikeuksissa koko maassa 10-20 vuodessa, kun siis potilasvahinkolautakunnassa käsittelyyn tulee vuosittain noin 1200 juttua.
– Käytännössä lopulliset ratkaisut tehdään siis lautakunnassa ja siksi lautakuntakäsittelyn laatu pitäisikin varmistaa kaikin keinoin.
Miten tapausten tutkimusta mielestäsi pitäisi muuttaa?
– Kirjallinen materiaali ei kaikissa tapauksissa riitä. Ydinasia ratkaisussa on selvittää, mitä oikeasti on tapahtunut tai mitä on puhuttu.
Välillä erimielisyyttä on esimerkiksi siitä, mitä potilaalle on kerrottu.
– Joskus on niin, että jos olisi kerrottu kunnolla, hän olisi kieltäytynyt koko hoidosta ja vahinko olisi vältetty. Silloin kun on sana sanaa vastaan tai kirjaukset ovat puutteellisia, pitäisi voida kuulla ihmisiä myös suullisesti luotettavan ratkaisun saamiseksi.
Virheitä myös peitellään
Potilasvahinkohakemuksen läpimenon kannalta olennaista on se, pystyykö hakija todistamaan, että vahingon olisi voinut välttää.
– Jokaisen jutun ratkaisee se, minkälainen näyttö pystytään esittämään potilaan puolesta ja siitä, että vahinko olisi ollut todennäköisesti vältettävissä.
– Kriteeri on korvausten saamiselle on se, että vahinko olisi ollut todennäköisesti vältettävissä. Potilaan pitää kyetä osoittamaan tämä. Toisaalta laissa on alennettu näyttökynnys eli potilaan puolelta riittää, että hän kykenee näyttämään asian todennäköiseksi, varmuutta ei edellytetä.
Siikavirta on 14-vuotisen uransa aikana nähnyt ja kuullut kaikenlaista. Valitettavana hän pitää sitä, että virheitä ei aina myönnetä ja niitä myös peitellään.
– Mielestäni viime vuosina on tapahtunut parannusta olennaisestikin, mutta edelleenkin törmään tilanteisiin, joissa terveydenhuollon ammattihenkilöt pyrkivät ihan selvästi peittelemään tai vähättelemään virheitään. Ääritapauksissa on esimerkiksi muuteltu potilasasiakirjamerkintöjä jälkikäteen.
– Tämä on hyvin ikävä asia. On kaikkien edun mukaista, että hoitovirhe-epäily otetaan esille ja pyritään selvittämään avoimesti, objektiivisesti ja rehellisesti.
Haittakorvaukset liian pieniä
Jos virhe todetaan tapahtuneeksi, maksetaan hakijalle kaikki siitä syntyneet kulut ja ansionmenetykset. Siikavirran mukaan potilasvahinkojen korvaukset vaihtelevatkin sadoista euroista huomattavasti suurempiin.
– Jos vaikkapa synnytyksessä sattuu vahinko, jonka seurauksena lapsi vammautuu pysyvästi eikä koskaan kykene töihin, maksetaan hänelle elinikäisestä ansionmenetyksestä helposti miljoona euroa. Keskituloisen nelikymppisen työikäisen kohdalla puhutaan sadoista tuhansista euroista ansionmenetyksinä. Mutta keskimäärin ne ovat joitakin kymmeniä tuhansia euroja.
– Tilapäisestä haitasta korvaukset ovat tavallisesti tuhansia euroja.
Jos virhe todetaan tapahtuneeksi, korvataan kaikki siitä syntyneet kulut ja ansionmenetykset. Sen lisäksi hoitovirheen uhri voi saada korvausta myös kärsimästään haitasta.
– Se on niin sanottua aineetonta vahinkoa eli kipua, särkyä ja esimerkiksi pysyvää kosmeettista haittaa jos ulkonäkö rumentuu. Niistä summat vaihtelevat muutamista tuhansista muutamiin kymmeniin tuhansiin euroihin riippuen haitan vakavuudesta.
Siikavirran mielestä haittakorvaukset ovat Suomessa liian pienet.
– Kukaan ei pidä oikeudenmukaisena sitä, jos pysyvästä elinikäisestä haitasta maksetaan korkeintaan muutamia kymmeniä tuhansia euroja. Kukaan ei myisi terveyttään sillä hinnalla, mitä nyt maksetaan.