Mäkihyppymaajoukkueella raskas kausi – edessä vain lyhyt loma: "Kuntoa ei päästetä romahtamaan"

Miesten mäkimaajoukkueen kausi päättyi maailmancupin joukkuemäen kahdeksanteen sijaan Planican lentomäessä sunnuntaina. Yhden kierroksen kilpailussa Jarkko Määttä pääsi 204,5, Niko Kytösaho 185, Antti Aalto 201 ja Eetu Nousiainen 179 metriin.

Saksa voitti edellispäivältä siirretyn kilpailun ennen Japania ja Itävaltaa.

Kausi oli rankka varsinkin maajoukkueen kärkikaksikolle Aallolle ja Kytösaholle, jotka kokivat Keski-Euroopan maiden ankarien koronamääräysten rajoituksia viikkojen ajan yhtä mittaa.

Reissut venyivät, kun kaksikko haki parempaa tuntumaa maailmancupin tyypillisiin iltakilpailuiden oloihin, joissa hypätään laskeviin ilmavirtauksiin.

Luvassa on silti vain lyhyt lepojakso ennen olympiavalmistelujen alkua.

Lähes puolen vuoden työreissu

Myös päävalmentaja Janne Väätäinen sai annoksena kokemuksesta, joka rajoitti elämän hotellien ja hyppypaikkojen välille.

–  Tulee viikkoa vaille viiden kuukauden työreissu, Väätäinen kertoi.

Väätäinen matkustaa kotiinsa Japanin Sapporoon maanantaina. Perille hän pääsee huhtikuun puolimaissa.

–  Tiistaina Tokioon. Siitä jatkan niin pitkälle eteenpäin kuin selviän ilman julkisia liikennevälineitä. Sitten vielä kahdeksi viikoksi karanteeniin ennen kuin pääsen kotiin.

Leiritys alkaa toukokuussa

Maajoukkuemiehet saavat kauden päätteeksi napakan loman ennen voimaharjoitusjaksoa. Harjoittelu jatkuu, jotta hyppääjien paino ei pääse nousemaan ennen harjoituskauden alkua.

Leiritys alkaa toukokuussa.

–  Sitä ennen pitää miettiä, miten hommaa jatketaan kohti olympialaisia, Väätäinen totesi Planicassa.

–  Tässä vaiheessa ajatus on, ettei kuntoa päästetä romahtamaan. Pyrimme siihen, että voisimme jatkaa hypyn kehittämistä siitä, mihin olemme nyt jääneet.

Hyppääjät joutuvat tarkkailemaan painoaan myös ylimenokaudella, koska ylimääräisin kiloin harjoitushypyistä ei saa oikeaa tunnetta hypystä.

–  Kaikki vaikuttaa siihen tuntemukseen, Väätäinen muistutti.

Lue myös:

    Uusimmat