Mäkelälle ja Turpeiselle vakava huomautus

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus on antanut Suomen Hiihtoliiton palveluksessa toimineille lääkäreille Pirkka Mäkelälle ja Juha-Pekka Turpeiselle vakavan huomautuksen heidän menettelystään liiton lääkäreinä erityisesti hiihdon MM-kisoissa Lahdessa.

Asiassa saadun selvityksen mukaan lääkärit olivat Lahden MM-hiihdoissa helmikuussa 2001 osallistuneet plasmanlaajentajaliuoksen antamiseen urheilijoille. Lisäksi lääkärit olivat määränneet eräitä lääkkeitä Hiihtoliiton nimellä.

Asiaa ratkaistaessa arvioitiin myös lääkäreiden laatimia potilasasiakirjoja. Asiassa ei ilmennyt, että lääkärit olisivat itse määränneet reseptillä tai muutoin hankkineet plasmanlaajentajaliuosta tai suunnitelleet tällaista toimenpidettä.

Oikeusturvakeskus katsoi, että lääkärit olivat toimineet vastoin ammattieettisiä velvollisuuksiaan ryhtymällä selvityksiensä mukaan muiden vaatimuksesta ei-lääkinnällisessä tarkoituksessa lääkkeen antoon urheilijoille kilpailumahdollisuuden varmistamiseksi.

Lisäksi oikeusturvakeskus kiinnitti rangaistujen lääkärien huomiota lääkkeiden määräämistä sekä potilasasiakirjojen laatimista ja säilyttämistä koskeviin sosiaali- ja terveysministeriön määräyksiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat