Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen hiihti maanantaina todennäköisesti viimeisen kisansa olympiatasolla.
Mäkäräinen sijoittui naisten 12,5 kilometrin yhteislähtökisassa seitsemänneksi ja jäi ilman olympiamitalia. Suomi ei näillä näkymin saa joukkuetta sekaviestiin, joten Mäkäräistä tuskin nähdään enää Sotshin olympialaisissa.
31-vuotias Mäkäräinen vastasi maanantain kisan jälkeen vain pariin kysymykseen. Hän ei aio osallistua enää vuoden 2018 olympialaisiin Etelä-Koreassa.
Jos katsot neljän vuoden päähän, mitä näet?
– En ainakaan itseäni lähtöviivalle, Mäkäräinen vastasi lyhyesti MTV Sportille.
Hän kertoi hetkeä aiemmin Ylen tv-haastattelussa, ettei ole saanut ikinä kisata terveenä olympialaisissa.
– Ei oikein minun uralleni osunut hirveän hyvät viikot olympialaisten ajalle. Terveys oli valitettavasti sekä Vancouverissa että täällä vajaakuntoinen.
– Vaikka se ei näkyisikään kaikissa kisasuorituksissa, niin se vie hirveästi energiaa, ettei pysty tekemään kaikkea sillä tavalla kuin haluaa ja sitten stressaa siitä, että pystyykö ollenkaan olemaan viivalla. Mutta sille ei voi mitään. Toisilla on vähän enemmän tuuria ja toisilla vähän vähemmän, Mäkäräinen totesi.
Mäkäräinen on saavuttanut MM-kisoista kolme mitalia. Hän voitti takaa-ajokilpailun maailmanmestaruuden vuoden 2011 kisoissa.
Mäkäräinen 7:s – pystyammunta takkusi taas
Viimeinen laukaus pudotti Mäkäräisen – näin kisa eteni
Suomen ampumahiihtäjät taudin kourissa – sekaviesti vaarassa

