Matthew Perrylle huumeita myynyt "ketamiinikuningatar" Jasveen Sangha sai 15 vuoden tuomion.
Edesmenneelle Frendit-tähdelle Matthew Perrylle huumeita myynyt, ketamiinikuningattarena tunnettu Jasveen Sangha, on saanut tuomion osallisuudestaan näyttelijän kuolemaan.
Sangha tuomittiin 15 vuodeksi vankeuteen.
Hän tunnusti syyllisyytensä viiteen syytekohtaan, muun muassa Perryn kuolemaan johtaneen ketamiinin toimittamiseen. Hän on ollut vangittuna vuodesta 2024 saakka.
Perry kuoli 54-vuotiaana lokakuussa 2023. Kuolema johtui ketamiinin aiheuttamasta sydämen ylirasittumisesta ja hengityselimistön lamaantumisesta. Kuolemaan vaikuttivat myös hukkuminen, sepelvaltimotauti ja opioidivieroitukseen käytettävä buprenorfiini.
Perryn kuoleman yhteydessä nostettiin syytteet kaikkiaan viittä ihmistä vastaan.
Kalifornialainen lääkäri Salvador Plasencia tuomittiin joulukuussa kahden ja puolen vuoden vankeuteen ketamiinin laittomasta järjestämisestä Perrylle.
Toinen lääkäri, Mark Chavez, tuomittiin kahdeksan kuukauden valvontarangaistukseen, niin sanottuun kotiarestiin, ja kolmen vuoden ehdolliseen vankeuteen.

