Maapalloa lähestyy parhaillaan tunnistamaton kappale avaruudesta: Saattaa olla minikuu tai paluun tekevä muisto historiasta

Maapallo on saamassa kiertoradalleen uuden kiertolaisen. Kiertolainen käy radallaan lähimmillään reilun 43 000 kilometrin etäisyydellä Maasta.

CNN kertoo, että kyseessä ei luultavasti ole asteroidi, vaan ihmisten tuottamaa vanhaa avaruusromua, joka on palannut takaisin planeettamme läheisyyteen.

Maan lähelle saapuvia kappaleita tutkiva Nasan tohtori Paul Chodas epäilee, että Maata nyt lähestyvä kappale on 1960-luvulta peräisin oleva kantoraketti. Kyseessä olisi tällöin pala kuulentojen historiaa, joka tekisi paluun Maan läheisyyteen vuosikymmenten jälkeen.

3:01
Video: Apollo 11 oli ensimmäinen Kuun kamaralle laskeutunut miehitetty lento.

Minikuun rata vastaa Chodasin mukaan kuulennolla erkaantuneen raketin rataa. Hänen mukaansa on epätodennäköistä, että asteroidille olisi päässyt muodostumaan vastaavanlaista rataa. Mahdotonta sekään ei kuitenkaan ole.  

Kohteen odotetaan saapuvan Maan kiertoradalle marraskuun loppupuolella. Kappaleen liikkeistä pystytään jo noin kuukauden päästä päättelemän, onko se raketin osa vai asteroidi. Jos kyseessä on asteroidi, niin se tulkittaisiin minikuuksi. Mutta jos kyse on raketin osasta, niin sitä pidettäisiin vain yhtenä avaruusrojun palasena muiden joukossa.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja